[ Matkareitti ]



Panssarimuseo.


Museon myymälä. Vaaleanpunaisesta lippiksestä
ei nyt tullut kauppaa.


T-54.


T-54:n aseistus vaikuttaa lievästi
sanoen järeältä.


T-34-85.


T-34 m 1941


T-26 m 1933.


Ja ruodutkin ovat suorat!


Salpalinjan panssariestekivi.


Sherman M4 A3


Comet Mk1 Model B. Moniko
selvisi hengissä?


Jokioisten kapearaiteinen rautatie.


Minkiön asemarakennus.


Ykkösluokan (?) vaunu.


Hangon rintaman paraatipaikka.


Sota-aikainen kuva Hangon rintamalta.


Tämä myös.


It-tykin suuntaaja.


Ruotsalaisen vapaaehtoispataljoonan
muistopatsas.


Pensionat Garbon sisäänkäynti
Rådmansgatanilla.


Yöpaikka Marilynin seurassa.


Tuota ruokapaikkaa kannattaa
välttää!


Mainos vuosien takaa.


Laivaa lastataan Waltereilla.


Mistähän tuokin on tulossa?


Hiljainen on kylätie.


Hiljainen on puistokin.


Hiljaiseksi on vetänyt rouvankin.


Hangon kirkko.


Vesitorni.


Villa Maija.


Hangon paviljonki.


Rantapyssy majstÅngin takana.


Tuoko muka merikelpoinen!


Kaupungin rumempaa osaa rautatien
toisella puolella.


Vai mitä?


Komeat takaläskit molemmissa.


287km.

18.7.2012

Lähtö tuntuu pitkittyvän. Syön aamiaista pitemmän kaavan mukaan, kahvit juon ulkona katetulla terassilla. Vettä tulee taivaan täydeltä. Päätän istuskella vielä hetken. Sateessa kyllä ajelee, ei siinä mitään, mutta kuivana sateeseen lähteminen ei tunnu mukavalta. Pakko kai se kuitenkin taas on!

Olin suunnitellut ajelevani 130-tietä Tampereelta Parolaan, mutta mitäpä siellä tällaisessa kelissä on näkemistä. Suunnistan kohti moottoritien alkua. Tankkaan vielä pyörän.

Sateiselta moottoritieltä ei todellakaan jää muisteltavaa saati sitten kerrottavaa! Aikani jurottuani kurvaan rampista tielle numero 27 Parolaan ja Hattulaan osoittavien nuolten suuntaan.

Sade taukoaa juuri ennen Parolan Panssarimuseota. Ajan pihaan parkkiin ja riisun kypärän ja hanskat. Valuttelen hetken vesiä ajokamppeista. Parolannummen suunnasta kuuluu laukauksia, rynnäkkökiväärillä tuntuvat ampuvan. Sopii mainiosti sotaisan museon atmosfääriin! Panssarimuseo esittelee itsensä seuraavasti:

Panssarimuseo on sotahistoriallinen erikoismuseo, jonka päätehtävä on kerätä, tallentaa, entisöidä, tutkia ja esitellä suomalaisten panssari- ja panssarintorjuntajoukkojen historiaa. Lisäksi keskeisenä teemana on kertoa panssarijoukkojen ja niiden kaluston teknisestä kehityksestä ja käytöstä itsenäisen Suomen puolustusvoimissa, alkaen ensimmäisistä vuonna 1919 hankituista Renault F.T. Modèle 1917 -panssarivaunuista.

Panssarimuseo on myös kunnianosoitus suomalaiselle sotilaalle. Se on historiallinen kuvaus suomalaisten panssarijoukkojen - erityisesti sodanaikaisen Panssaridivisioonan - osaamisesta ja menestyksestä viime sotiemme ylivoimaista vastustajaa vastaan käydyistä taisteluista.

Aloitan kierroksen museon myymälästä. Tällä kertaa kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa toisiaan. Tyydyn kupilliseen kahvia. Kyllä tässä jo sen edestä tuli! Työeläkekortti tienaa minulle 50 senttiä täyshintaisesta sisäänpääsymaksusta.

Näyttelyhallissa ensimmäisenä seisoo halki leikattu T-54, jossa istuu kuljettajakin paikallaan. Pelottavan näköinen kapistus näyttelyhallissakin, saati sitten, jos tuollaisen kanssa tapaisi vastapelurina tosi toimissa! Mutta kovin ahtaissa oloissa miehistön täytyy pystyä vaunussa toimimaan. Klaustrofobia alkaa hiipiä kimppuuni, vaikka tutkinkin sotakonetta turvallisesti vaunun ulkopuolelta.

T-54 vaunutyypin valmistus alkoi Neuvostoliitossa vuonna 1947. Suomen puolustusvoimille vaunuja hankittiin vuosina 1959 - 1961. Suomeen tuodut vaunut olivat mallia 1951. T-54 vaunut olivat ensimmäiset ostamalla Neuvostoliitosta Suomeen hankitut panssarivaunut. Siihen asti kaikki Suomen armeijan käytössä olleet neuvostopanssarit olivat olleet sodassa venäläisiltä vallattuja.

T-54 panssarivaunujen poistaminen Suomen armeijan palveluskäytöstä alkoi vuonna 1991.

Kierränköhän minä nyt tätä hallia väärään suuntaan, kun kaikki T-mallin vaunut tulevat vastaan ikäjärjestyksessä uusimmista malleista vanhimpiin! No, joka tapauksessa seuraava tutkittava malli on T-34-85. Faktat ja historiikki löytyvät taas esittelytaulusta:

Neuvostoliittolaiset kokeilivat uuden T-34 panssarivaunun prototyyppejä Karjalan Kannaksella talvisodan päätyttyä vuonna 1940. Vaunu osoittautui erinomaiseksi ja valmistus päätettiin aloittaa välittömästi. Vaunussa yhdistyi neljä tärkeää tekijää: hyvä maastoliikkuvuus, suuri tienopeus, vahva ja hyvin muotoiltu panssarointi sekä tehokas aseistus. Jatkosodan alettua T-34 vaunuja esiintyi myös Suomen rintamalla.

Vuonna 1943 vaunusta alettiin valmistaa parannettua versiota, jossa oli laajennettu torni sekä 85 mm tykki. Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua 9.6.1944 näitä uusia T-34-85 -vaunuja esiintyi myös Suomen rintamalla. Suomalaiset valtasivat niitä kaikkiaan seitsemän kappaletta. Vaunut olivat Suomessa palveluskäytössä aina vuoteen 1962 asti. Esillä oleva yksilö on yksi näistä seitsemästä. Se on kunnostettu museon toimesta ajokelpoiseksi.

Vaan enpä nyt taida koeajolle lähteä!

Vilkaisen kelloa ja totean olleeni hallissa jo tunnin. Täällähän taitaa kulua koko päivä. Päätän tutkailla T-mallin vaunut tarkemmin ja suoda muille ainoastaan pintapuolisen katselmuksen.

Seuraava T-vaunu on mallia 1941. Päällisin puolin näiden kahden välillä on vaikea eroja löytää - pitänee kurkata esittelytaulua:

Ps 231-1 on 76 mm kanuunalla varustettu malli. Siinä on ajajalla yksi leveä kulmapeili, myöhemmissä malleissa kaksi kapeaa kulmapeiliä. Vaunun puutteita olivat heikot tähystyslaitteet ja miehistön tehtäväjako; mm. vaunun johtaja oli samalla ampuja, mikä vaikeutti johtamista. Tämän vuoksi vaunu sopi huonosti nopeisiin liikuntaoperaatioihin. Vaunun tykin ampumatarvikkeita vaunussa oli kaikkiaan 77 kpl. Kuvan vaunu on vallattu Seesjärvellä vuonna 1943. Suomen armeijalla oli kaikkiaan neljä matalalla viistotornilla varustettua T-34 -vaunua käytössään.

Eihän tuota nippelitietoa jaksa sulattaa, mutta ehkäpä ne jonkinlaiseksi yleiskuvaksi muodostuvat aikaa myöten! Vielä yksi T-mallin vaunu, vanhin esillä olevista:

T-26 -vaunuja valmistettiin Neuvostoliitossa vuosina 1931 - 1941. Neuvostoliitto osti vuonna englantilaisen Vickers 6 Ton Tankin lisenssivalmistusoikeudet ja alkoi valmistaa vaunua hieman muunneltuna versiona tyyppinimellä T-26. Kaikkiaan vaunuja valmistettiin 11218 kappaletta.

Suomalaiset saivat runsaasti sotasaaliiksi t-26 -vaunuja sekä talvi- että jatkosodassa. Niitä kunnostettiin omaan käyttöön 114 kappaletta, ja ne muodostivat jatkosodan alussa panssarijoukkojemme pääkaluston. Vaunut olivat palveluskäytössä sodan jälkeenkin. Viimeiset T-26 -vaunut poistettiin kirjanpidosta vuonna 1962.

Nyt riittää! Rientomarssia ulos hallista vilkaisemaan rinteellä olevat vaunut sen kummallisemmin pysähtelemättä. Vaan yksi on vähällä unohtua: jo museoon sisään ajaessa tunnistamani Sherman M4 A3! Bensiinikäyttöisenä vaunu oli erittäin herkkä syttymään. Siitä syystä jenkkisoturit kutsuivatkin sitä tupankansytyttimen mukaan Ronsoniksi. Se on vielä pakko kuvata.Sitten vielä kupillinen kahvia ja tien päälle.

Ajelen navigaattoriohjauksessa Hämeenlinnaan ja kaupungin läpi Turun valtatielle. Hämeenlinnasta Renkoon tie numero 10 on osa Hämeen härkätietä. Mitään kiinnostavaa ei tälle välille mahdu; sankat kuusimetsät vain reunustavat tietä molemmin puolin. Muistelen alakansakoulun opettajani kertoneen, että tämä alue on Suomen vilja-aitta. Minä vain en näe pienintäkään peltotilkkua. Taisi ukko valehdella siinäkin asiassa, tai sitten häntä itseään oli huijattu!

Hieman ennen Forssaa maisema alkaa avartua. En kuitenkaan pysähdy kaupungissa, vaan jatkan matkaani suoraan Jokioisiin ja siellä tarkemmin sanottuna Minkiöön tutustumaan kapearaiteiseen museorautatierataan. Museorautatiellä on omat verkkosivutkin, jotka kertovat radan historiasta seuraavaa:

23 kilometrin pituinen rautatieyhteys Humppilasta Jokioisten kautta Forssaan avattiin väliaikaiselle liikenteelle joulukuun 9. päivänä vuonna 1898. Vakituiselle henkilö- ja tavaraliikenteelle rautatie avattiin lokakuun 25. päivänä seuraavana vuonna. Jokioisten rautatie oli järjestyksessä toinen maamme yleiselle liikenteelle avattu kapearaiteinen rautatie heti vuonna 1897 liikenteelle avatun Mäntän rautatien jälkeen. Radan päälinjan pituus oli 22,4 kilometriä ja raideleveys 750 mm. Kapean raideleveyden valinta oli perusteltua sen leveäraiteista rataa halvemman hinnan vuoksi. Jokioisten rautatien alkaessa sillä oli ainoastaan viisi liikennepaikkaa, Humppila, Minkiö, seisake Jokioisten kartanon kohdalla sekä Jokioinen ja Forssa. Kuitenkin rautatien otettua käyttöön moottorivaunut matkustajien kuljetuksessa 1930-luvun alkupuolella perustettiin kymmenkunta uutta seisaketta merkittävimpien tasoristeysten luo. Forssassa rautatie oli kiinteässä yhteydessä Finlaysonin Forssan tehtaiden rataverkkoon, joka oli sähköistetty 500 voltin tasavirralla.

Minkiössä on tungosta samaan malliin kuin entisaikoina sanottiin olleen Tuiran asemalla Oulussa. Tuirassa tungoksen aiheuttivat maitotonkka ja polliisi. Täällä tungos on puolta kevyempää luokkaa: kahvilaa pitävä nuorimies. Häneltä kuulen, että asemaa hoidetaan kesäaikaan talkoovoimin, talveksi asema suljetaan. Kapearaiteisella liikennöi kesäsunnuntaisin yleisökuljetuksia ajeleva juna, ja kiinnostuneita kuulemma riittää.

Kiertelen asemalla ja kurkistelen raiteilla seisoviin vaunuihin. Kaikki näyttää olevan tiptop-kunnossa. Pistäydyn vielä kahvilassa ja ostan kahvit ja jätskin. Ulkopöydän ääressä on mukava istahtaa hetki. On todella lämmin, eikä sateesta ole tietoakaan. Levitän takin tuolin selustalle, siinä se saa höyrytä aamulla imemänsä kosteuden pois. Tästä ei nyt kyllä viitsisi lähteä minnekään.

Mutta pakko on! Ajelen Jokioisten suuntaan. Joen ylitettyäni tulen väljästi rakennettuun, uneliaalta vaikuttavan kylän keskustaan. En oikein keksi syytä pysähtymiseen. Jonkin matkan päästä huomaan ajaneeni epähuomiossa Turuntielle johtavan risteyksen ohi. Täytynee vilkaista kartaa. Eipä hätää, tätä nelinumeroista tietäkin näyttää pääsevän 52:lle Someroa kohti. Karttaa silmäillessäni huomio kiinnittyy paikannimiin, jotka päättyvät sanaan 'kulma': Hyrsynkulma, Maaniitunkulma, Kurinkulma, Lehtimäenkulma, Hongonkulma, Ojalankulma, Myllykulma - listaa voisi jatkaa vieläkin pitemmäksi. Mikähän tuossa nimeämisviehtymyksessä mahtaa olla takana? Sama nimistököyhyys näyttää jatkuvan Someron ja Koski TL:n suuntaan.

Metsäisen mutkapätkän jälkeen avautuvat laajat viljelysmaat. Maatalojen pihapiirit ovat täynnä traktoteita ja puimureita. Tuorerehutornit kohoavat korkeuksiin. Näillä kulmilla ei taida köyhää maajussia olla! Vaan mitähän noissa rehutorneissa mahtaa olla, kun valkoisten rehupallukoiden rivit täyttävät peltoteiden varret?

Somerolta varmaankin löytyisi jotain näytteille asetettua jäämistöä Unto Monosesta ja Rauli "Badding" Somerjoesta, mutta annetaanpa olla tällä kertaa - sadekin näyttää taas uhkaavan.

Uhkaus käy toteen heti Salon jälkeen. Vettä tulee kaatamalla Perniöön saakka, jossa se lakkaa kuin veitsellä leikaten. Kuninkaantien risteyksen jälkeen Perniöntie muuttuu Bjärnövägeniksi - taidetaan tulla taas rantaruotsalaisten laulumaille.

Tienviitat kertovat jäljellä olevat kilometrit Tammisaareen. Mutta eikös se ole nykyään Raasepori? Tai jos ei, niin missä se Raasepori sitten on? Selvitän asian jälkikäteen Wikipediasta.

Raasepori (ruots. Raseborg) on kaupunki Etelä-Suomessa, joka syntyi 1. tammikuuta 2009, kun Tammisaaren ja Karjaan kaupungit sekä Pohjan kunta yhdistyivät. Yhdistymisestä päättivät kunnanvaltuustot 18. kesäkuuta 2007. Raaseporin kaupungissa on 28 852 asukasta, joista hieman yli puolet asuu Tammisaaressa. Väkiluvultaan Raasepori on Suomen 38. suurin kunta. Raaseporin asukkaista 65,6 prosenttia on ruotsinkielisiä.

Uuden kaupungin nimi on peräisin Tammisaaren Snappertunassa sijaitsevasta Raaseporin linnasta. Historiallisesti seutu on myös keskiajalla kuulunut Raaseporin lääniin. Kaupungille valittiin kutsukilpailun perusteella uusi vaakuna, jota on kritisoitu sen epäheraldisuudesta ja valinnan menettelytapojen vuoksi

Suomen kunnista Raaseporissa on kuudenneksi eniten kesämökkejä. Vuoden 2009 alussa niitä oli 6 200.

Jaa, että oikein tasaluku: 6200! Varmaankin tärkeä tieto tuo! Mutta nämä kuntaliitosten mukanaan tuomat nimivaihdokset ovat aika hämmentäviä. Saa nähdä, mitä uusi kuntaliitoslaki läpi mennessään tuo mukanaan. Koko maa on pian täynnä raaseporeja ja sastamaloita, joiden paikantaminen kartalle alkaa olla todella töisevää. Noin ei kuitenkaan ole käynyt aivan joka paikassa: Kun Raahe ja Pattijoki yhdistyivät, olin raahelais-pattijokisen huumorintajun tuntien varma siitä, että uudeksi nimeksi tulee Rapatti. Mutta kyllä siinä niin kävi, että Raahe nielaisi Pattijoen nimineen kaikkineen. Ja hyvä niin!

Minä nyt kuitenkin pistäydyn Tammisaaressa, sanokoot mitä sanovat!

Tammisaaressa on menossa mittavia katurakennusprojekteja. Pujottelen venesatamaan. Laiturit ovat täynnä ökypaatteja, joista useita varustetaan juuri merelle lähtöä varten. Tämähän näyttääkin olevan rahamiesten paikka, ehkä minun on syytä siirtyä vähän syrjemmälle! Ajelen rantakadun päähän ja käännyn takaisin. Siinäpä se minun visiittini Tammisaareen nyt taisi olla.

Hangontiellä on kova liikenne: Venäjän kilvissä olevia autonkuljetusrekkoja tulee vastaan jatkuvalla syötöllä. Vastaava määrä tyhjiä ajaa Hangon suuntaan. Taisi olla aikoinaan pääministeri Vanhanen, joka esitti tietulleja tälle läpikulkuliikenteelle. Mutta taisipa homma jäädä esityksen asteelle, ei taida kopeekkaakaan Suomeen tuosta jäädä.

Harparskogissa koukkaan syrjään päätieltä ja alan seurailla opastusta Hangon rintaman muistopatsaalle. Tie kapenee ja kapenee. Eräässä risteyksessä on myös tiekyltit. Minähän ajelenkin Mannerheimintiellä! Tällä Mannerheimintiellä ei kyllä ole yhtä paljon liikennettä kuin sillä toisella - missä se nyt sitten olikaan!

Patsas löytyy soratien varrelta keskeltä metsää. Eipä ollut kovin prameat puitteet paraatin pitämiselle!

Kiertelen takaisin Hangontielle. Muutaman kilometrin päässä on Hangon rintamamuseo. Siellä pitää pysähtyä, vaikka perille Hankoon pääsykin jo kyllä houkuttelee. Teen pikaisen kierroksen museossa. Näin Wikipedia Hangon rintamasta:

Neuvostoliitto sai talvisodan jälkeen itselleen vuokra-alueeksi Hangon. Sen asukkaat evakuoitiin ja kun puna-armeijan laivaston sotilaat tulivat sinne, alue eristettiin. Merisotilaallisen tukikohdan tavoitteena oli sulkea Suomenlahden suu tykistön ja miinoitusten avulla. Tukikohtaan kuuluivat itse niemen lisäksi etelämpänä sijaitseva Osmussaari ja Russarö. Tukikohtaan tuotiin raskasta tykistöä, lentokoneita ja sotilaita. Lopulta tukikohdan miesvahvuus oli liki 30 000 miestä. Maavoimien joukoista sinne perustettiin 8. Erillinen Jalkaväkiprikaati.

Suomalaiset pelkäsivät neuvostojoukkojen käyttävän Hankoa ponnahduslautana hyökkäyksessä Helsinkiin. Tällainen Hangon rintaman hyökkäyssuunnitelma myös venäläisten puolelta tehtiin. Niinpä vuokra-alueen ympärys linnoitettiin voimakkaaksi. Asema nimitettiin Harparskog-asemaksi. Siihen kuului yli 40 kantalinnoitettua korsua. Aluksi puolustus kuului merivoimille, kunnes 22. marraskuutan 1940 suomalaiset perustivat Hangon Ryhmän. Sen komentajaksi valittiin eversti Aarne Snellman. Aluksi siihen kuuluivat 13. Prikaati ja 4. Rannikkoprikaati, myöhemmin 13.Pr korvattiin 17. Divisioonalla.

Hangon Ryhmän erikoisuutena olivat ruotsalaiset vapaaehtoiset. Lopulta heitä oli niin paljon, että heitä varten piti perustaa oma pataljoonansa 10. elokuuta. Pataljoona sai nimen Svenska Frivilligbataljonen (SFB) ja sen komentajaksi tuli Hans Berggren.

Lähes koko Hangon Ryhmän olemassaoloajan oli ollut suunnitteilla Hangon niemimaan valtaus. Tähän ei kuitenkaan ylipäällikkö Mannerheim antanut lupaa. Niinpä molemmilla osapuolilla näytti olevan puolustustehtävä Hangossa. Tämä johti siihen, että taistelut olivat pääasiassa tykistötaisteluja. Lappohjassa suomalaiset tekivät kylläkin väkivaltaisia tiedusteluhyökkäyksiä. Maarintamalla oli asemasotaa. Sen sijaan saarilla taisteltiin verisesti.

Lokakuussa 1941 Stavka totesi, ettei Hangon pitäminen kannattanut ja tekivät päätöksen sen tyhjentämisestä. Syinä olivat, että se oli ajautunut liian kauaksi etulinjasta, joukkoja tarvittiin muualle ja Punalipun Itämeren laivasto oli heikentynyt. Evakuointi suoritettiin niin, että marraskuun aikana puolet tukikohdan joukoista siirrettiin pienillä laivoilla Leningradiin. Viimeiset neuvostosotilaat jättivät Hangon 2.–3. joulukuuta 1941 välisenä yönä.

Nyt alkaa tuntua siltä, että tämän päivän osalta museokiintiö alkaa olla täynnä. Ajelen suoraan Hankoon.

Esplanaadin varrella olevassa Pensionat Garbossa pitäisi olla minulle huone kahdeksi yöksi. Ajelen katua molempiin suuntiin, mutta en pensionaattia löydä. Koukkaan sivukadulle ja soitan vastaanottoon. Puheluun vastaa pirteän tuntuinen naisääni. Kerron huoleni. Nainen sanoo, ettei Pensionat Garbo oikeastaan ole Esplanaadilla vaan sisäänkäynti on Rådmansgatanilla. Kerron olevani Esplanaadin ja Linjegatanin kulmassa. Mihinkähän suuntaan minun pitäisi tästä lähteä? Saan selkokielisen ajo-ohjeen: Garbo on aivan lähellä rautatiesiltaa, kadun toisella puolella viistosti on Kotipizza ja R-kioski. Tankkasin juuri pyörän rautatiesillan kulmassa olevalla huoltiksella. Olen tainnut paikantaa itseni!

Rådmansgatan on Linjegatanilta seuraava samansuuntainen poikkikatu. Kerron vastaanotossa soittaneeni aivan naapurista. Saan vastaukseksi iloisen hymyn. Pensionat Garbon osoite todellakin on Esplanaadi 84, vaikka ovea ei siltä puolen taloa löydykään. Hyväksyn selityksen. Saan avaimen ja kehotuksen ajaa pyörä pihalle.

Huone, jossa on oma pieni vessa, on kellarikerroksessa. Hieman täällä ehkä on kostea haju, mutta eipä siitä varmaankaan mitään haittaa ole. Ajan pyörän aivan oven eteen, puran tavarat ja kannan ne sisään. Marilyn Monroe seuraa toimiani huoneen seinältä.

Suihkussa käynnin jälkeen lähden etsimään jonkinlaista ruokapaikkaa. Muistan vastaanoton naisihmisen maininneen jotain läheisestä Kotipizzasta. Siispä sinne. Tilaan Quattro Stagionin. Pizzerian molemmat neitoset alkavat valmistaa tilaustani. Hetken päästä saan eteeni pizzan aivan liian pienellä lautasella. Osa ateriastani roikkuu ikävästi lautasen reunojen ulkopuolella. Lautasen sisään jäävän osan päällä lilluu rasvalammikko. Mitenkähän tämän syöminen onnistuu! Palauttaakaan tätä ei kannata, kun uudenkin valmistusresepti on kuitenkin sama.

Kääntelen lätyskää lautasella sen verran, että saan hieman kuivemmat reunat syödyksi. Sen jälkeen kallistan lautasta laittamalla tikkuaskin sen alle. Odotan, että rasvalammikko valuu toiselle reunalle. Manööverini ei herätä tytöissä minkäänlaista kummastelua. Onnistun syömään rinteen puoleisen osan, valuma-altaaseen en koske. Alkaa tuntua, että eiköhän tämä nyt ole tässä. Kerään kamppeeni ja lähden. Toinen tytöistä kysyy, maistuiko pizza. En raaski pilata tyttöjen päivää, tehkööt sen seuraava asiakas! Kyllä maistui, ei vain ollut oikein nälkä. Ja vesi oli hyvää ja raikasta!

Käännyn vielä takaisin ja otan tiskiltä Kotipizzan mainoksen. Sen mukaan:

Quattro Stagioni on monivivahteinen yhdistelmä herkullisuutta. Koe tonnikalan ja katkarapujen merellinen maku yhdistettynä mehevään Kotipizzan palvilastuun, lisänä vielä herkkusienen viettelevänviileä aromi. Nam!

Kiitti, mulle riitti!

Käyn hakemassa kamerani ja lähden tutustumaan downtown Hankoon, Garbon emännältä saamani vinkin mukaan rautatien toiselle puolelle. Hänen mukaansa sieltä löytyy Hangon kauniimpi osa. No, sinne sitten!

Bongaan talon katolta tutun näköisen mainoksen jostain. Muistaakseni tuollainen oli jonkin kahvipaketin kyljessä kultaisella 60-luvulla. Niin tai näin, kahvi piristi varmaan silloin aivan samoin kuin tekee tänäänkin. Jatkan matkaani satamaan, lienee viisainta etsiä Bengtskäriin kulkevan aluksen laituri jo etukäteen. Se löytyykin helposti. Varmistan ilmoitustaulusta myös lähtöajan.

Istun penkille tutkailemaan huvivenesataman elämää. Sitä ei kyllä juurikaan ole. Vain yksi vene ajaa juuri laituriin, muuten meininki on kovin hiljaista. Esitteen mukaan vierasvenesatamassa yöpyy veneilykauden aikana noin 7000 venekuntaa. Taitavat nyt vain kaikki vierailijat olla nukkumassa. Niemenkärjen kalliolla näkyy olevan menossa rakennusprojekti, kerrostaloja pykäävät. Mainoksessa tarjotaan ostettavaksi maan eteläisimpiä huippuluokan koteja. Mikäpä siinä, merinäkymät ovat varmasti komeat - huippuhintaan tosin!

Kiertelen nieman toiselle rannalle konttilaivasatamaan. Täällä onkin reipashenkinen lastaushomma meneillään. Schenkerin ja Walterin kontteja ahdetaan laivojen uumeniin kiivaalla vauhdilla. Merenkulussa tuskin on kovin paljon sijaa romantiikalle, mutta näillä satamilla on ilman muuta viehätyksensä. Mihin nuokin ovat menossa, ja mistä nuo juuri rantautuvat tulossa? Miksi tangossa on Saksan lippu päällä ja Suomen lippu alla? Vai onko sillä mitään merkitystä? Kuka vastaa lastauksesta ja purkamisesta, kun ainakin osalla miehistöä näyttää olevan aikaa nojailla kaikessa rauhassa reelinkiin?

Palaan satama-altaan reunaa takaisin kaupunkiin. Mutta mihin täältä ovat kaikki ihmiset menneet, paikka on kuin neutronipommin jäljiltä! Kiertelen katuja päämäärättömästi. Poikkean ottamaan kuvan kirkosta ja kalliolle rakennetusta vesitornista. Kallion toisella puolella on joukko pieteetillä rakennettuja pitsihuviloita, jotka lähes kaikki näyttävät nykyään toimivan hotelleina ja matkustajakoteina. Koska Hangon rintaman taisteluiden seurauksena suuri osa kaupungista tuhoutui, nämä talot täytyy olla rakennettu vasta sen jälkeen. Noina vuosina majoituskapasiteetille tuskin oli paljonkaan tarvetta, joten eiköhän nuo talot pystytetty paikallisten asunnoiksi - toki hieman parempiparkaisen väen kodeiksi. Mihinkähän se väki mahtaa olla häipynyt?

Paviljongin nurkilla liikkuu väkeä, jäätelökioskille on jonoakin. Ostan tötterön ja istuudun penkille herkuttelemaan. Raikas jäätelö helpottaa Quattro Stagionin jälkimaininkeja: poltetta rinnassa ja karvaita röyhtäyksiä.

Kiertelen takaisin Itäsatamaan. Muutakin väkeä on lähtenyt illan mittaan liikkeelle. Venelaitureita näkyy rakennetun myös sataman edustalla olevalle pikku saarelle. Ihmisiä kuljetetaan sinne merkillisen näköisellä kipolla. Jään seuraamaan, uppoaako se vai ei. Kolme reissua se ainakin tekee ilman haveria, ehkäpä jatkossa enemmänkin.

Päivässä alkaa olla jo mittaa, joten päätän suunnata askeleeni Pensionat Garbon suuntaan. Rautatiesillalta otan pari kuvaa kaupungin rumemmasta osasta.

Pihaan on ilmestynyt pari Harley Davidsonia. Rautaisia pelejä ovat ja varmasti heijastavat omistajiensa miehisyyttä! Mutta tuo takarenkaan järkyttävä leveys minua askarruttaa. Ajo-ominaisuuksia se yhdessä kapean eturenkaan kanssa huonontaa, se on varma. Mutta onko se edes hyvän näköinen? Se etu siinä kieltämättä on, että punaisissa valoissa ei tarvitse laittaa jalkaa maahan, mutta.... Jään odottamaan, sattuisivatko ajomiehet tulemaan paikalle. Turhaan odottelen, kukapa sitä nyt jonkun bemariäijän kanssa jutella haluaisi!

Käyn tv-huoneessa katsomassa huomisen sääennustuksen. Kaunista lupaavat! Lapan samalla muutkin kanavat läpi. Eipä sieltä juuri mitään katsottavaa tule. Kakkosella näyttää olevan meneillään keskusteluohjelma sikaloiden kunnosta ja sikatalouden eettisyydestä. Kantansa pontimeksi joku nuori risuparta äityy vetoamaan sikojenkin yhteneviin tuntemuksiin. Mikä tuossa asiassa sitten lienee totuus, tiedä häntä. Eikä yhtä ainoaa totuutta varmasti olekaan. Mutta ohjelmaa varten kuvatuissa sikalapätkissä kaikki näyttää olevan kunnossa. Nuoret, pirteät jaritervot kirmaavat ympäri karsinaa toisiaan takaa ajaen. Metelikin on juuri kuin Uutisvuodosta. Tämän lauantai-iltojamme elähdyttävän hupailun toinen juontaja - se iso karju, jonka nimeä en nyt muista - näyttää myös saaneen osan meneillään olevan sikadebatin videoleikkeissä. Ei paljon juoksentele, mutta röhkii senkin edestä.

Merkillisiä mielleyhtymiä!

Pensionaatin isäntä ajaa pihaa Jeep Grand Cherokeella. Näyttää olevan muutamaa vuotta nuorempaa mallia kuin mitä minulla oli muutama vuosi sitten. Kyselen, onko hän ollut ajopeliinsä tyytyväinen. No, ei ole ollut! Kaikenlaista vikaa, isompaa ja pienempää, on ollut jatkuvasti. Lähin merkkikorjaamo on Helsingissä, ja siihen käyntiin aina hupenee koko päivä. Eikä viat aina korjaannu sielläkään. Isäntä tuohtuu muistikuvistaan: Oli käyttänyt Jeeppiään Helsingin korjaamolla jonkin varoitusvalon syttymisen vuoksi. Pajalla valo saatiin sammumaan, mutta kotimatkalla se oli syttynyt uudelleen. Soitto korjaamolle ei juuri ollut lohtua suonut. Sieltä oli annettu neuvoksi ajella menemään ihan rauhassa, ei sillä valon palamisella kuitenkaan mitään merkitystä ole! Yritän valaa öljyä laineille kertomalla, että sähkövikoja minunkin Jeepissäni oli. Isäntä kysyy, maistuisiko vielä kahvit. Ainahan minulle!

Polttelen pihalla vielä piipullisen, sitten on viisainta vetäytyä yöksi Marilynin seuraan. Bengtskär odottaa huomenna.

Päivän peliseurat:

Hämeenlinnan Härmä
Forssan Salama
Jokioisten Jänne
Someron Syke
Salon Vilpas
Perniön Sisu
Tammisaaren Han Mo Doo
Hangon Hyrskyt

Päivän videot:

Parolan Panssarimuseo
Jokioisten museorautatie
Kohti Saloa ja sadetta
Tammisaaressako vai Raaseporissa?
Harparskogin museo


[ Päiväkirjaluetteloon ] [ Edellinen sivu ] [ Seuraava sivu ]