Sandnes Tenojoen itärannalla


Leirpollskogenin jälkeen tie alkaa nousta


Tien korkein kohta Kongsfjordfjelletissä


Kongsfjordfjellet


Tunturijärvi Gednjessä


Lapinkylä ylängöllä


Kongsfjordin autiot kalatehtaat


Veinesissä kasvaa vain kiviä


Sumuseinämä ennen Berlevågia


Berlevåg alkaa näkyä sumun keskeltä


Berlevågin satamaa


Berlevåg-city


Polmakin-Nuorgamin raja-asema lähestyy


Timo ja Jaana kaupassaan

22.7.1997

Aamulla tien päälle ennen kuin lämpötila nousee tukalan kuumaksi. Olen aina pitänyt ajamisesta raikkaassa aamussa.

Viipotan Tenojoen itärantaa kohti pohjoista. Sandnesin jälkeen tie on leikattu tunturin rinteeseen. Paljas maa-aines rinteessä on punaista. Millähän nimellä geologit mahtaisivat sitä kutsua? Tien reunassa on siellä täällä maanvyöryistä varoittavia liikennemerkkejä. Otan lisää kyytiä, jotta kivet eivät ehdi tippua niskaan.

Austertanan paikkeilla vuononperukan toisella rannalla on useita suurehkoja laivoja lastaamassa jotain. Katselen hommaa kiikarilla. Jotain valkoista ja kovasti pölyävää se näyttää olevan. Satamalaiturin vieressä olevat rakennukset ja siilot viittaavat siihen, että kyseessä voisi olla sementtitehdas. Arvoitukseksi se kuitenkin jää.

Pysähdyn kahvilla Leirpollskogenin kahviossa. Pihalla on muutamia maastureita - osa niistä valtavan kokoisilla renkailla varustettuja. Ehkäpä tuollainen auto täällä ei olekaan pelkästään omistajansa kikkelin jatke, vaan sille on aivan järjellinen käyttötarve. Nykyään kuulemma kylästä yli niemimaan johtava tie on jo talvisin jollakin tapaa ajettavassa kunnossa. Mukanani olevaan 1988 vuonna painettuun karttaan tie on kuitenkin merkitty talvisin suljetuksi. Toisin sanoen, täällä tuskin mustaa joulua tunnetaan.

Alan kivuta kohti ylänköä. Rinteen yläpäässä on tielaitoksen rakennus ja puomi, joka voidaan tarvittaessa laskea tien poikki. Ylänkö ilmeisesti ylitetään pyrykelin sattuessa saattueessa aura-auton jäljessä.

No, nyt ei pyryä ole vaan parikymmentä astetta lämmintä. Enpä taida jäädä odottelemaan saattuetta, vaan jatkan kohti ylängön korkeinta kohtaa, Kongsfjordfjelletiä.

Pysähdyn tunturissa tien korkeimmalla kohdalla. Ilma on jonkin verran viileämpi kuin alempana, samoin se on jotenkin kevyttä hengittää. Tutkailen kiikarilla tunturin ylärinteitä, joilla näkyy jotain liikkuvan. Mieleni tekisi väittää näkemääni pieneksi myskihärkälaumaksi, mutta eipä niitä kai täällä tosiasiassa ole. Kyllä ne ovat poroja. Mitähän ne tuolta kivikkoisesta rinteestä hakevat?

Lähden laskettelemaan alas vastapäistä rinnettä ja tulen hetken päästä Gednje-nimiseen paikkaan. Tästä haarautuu tie myös Båtsfjordiin. Kuten rinteen toisella puolella, Gednjessäkin on tielaitoksen rakennus ja puomi. Mitään muuta ei sitten olekaan, mikä osoittaisi paikan asutuksi. Todella kaunis tunturijärvi levittäytyy kahden puolen tietä. Liotan varpaitani hetken kylmässä järvivedessä.

Berlevågiin on vielä kuutisenkymmentä kilometriä. Hieman kauempana tiestä on lapinkylä, jonka yhteyteen on rakennettu myös norjalaisten kesäasuntoja. Paikan kivisyyden takia talot ja ulkorakennukset on yhdistetty toisiinsa puisilla jalkakäytävillä. Aika jännän näköistä! Mutta kovin on tyhjä kylä, missään ei näy minkäänlaista liikettä.

Jonkin matkan päässä on toinen kylä, Kongsfjord, joka on "kuollut" hieman toisella tapaa: täältä on muutettu pois. Äkikseltään arvioituna kylän taloista noin puolet ovat autioina. Myös paikkakunnan kalatehdas, jossa lehtitietojen mukaan vielä jokin aika sitten työskenteli paljon suomalaisiakin, on hiljainen ja jo aika pahasti ränsistynytkin. Ainoalla paikalla, jossa on jotensakin kaivettavaa maata, on kylän hautausmaa ja sen vieressä kirkko. Kylänraitti on tyhjä.

Tie kaartaa Jäämeren rantaan, ja ilmanala muuttuu saman tien. Lämpötila tipahtaa varmaankin kymmenellä asteella. Sankka sumu kattaa rannan ja tien. Tämä on kai nyt se konto, Jäämeren synnyttämä sumu, joka kalseudellaan ja kosteudellaan käy luihin ja ytimiin. Vihreää ei näy juuri missään, kaikkialla vain kiveä ja kalliota. Mitähän tämän tien päässä oikein on? Pääseekö sieltä varmasti myös takaisin? Ei kai Dante aikoinaan vain hakenut aineistoaan helvettiänsä varten juuri täältä?

Berlevåg alkaa vihdoin näkyä lahden pohjukassa, ja sumukin hieman hälvenee. Heitän lenkin Berlevåg-cityssä. Ihmiset kääntyvät katsomaan outoa ilmestystä kylässään. Vai johtuuko heidän tuijotuksensa siitä, että minä tuijotan heitä? Kaikilla nimittäin näkyy olevan toppatakki päällään. Pysähdyn ja ymmärrän syyn lämpimään pukeutumiseen: lämpötila on viisi astetta - plussan puolella toki. Itse en juurikaan kylmyyttä ajaessani tuntenut, kosteuden kyllä. Käyn postissa ja lähetän kotiin Norfolkin terrieri Laurille kortin Berlevågin koirien terveisillä varustettuna. Tuskin se saa selville, etten nähnyt ainoatakaan koiraa koko kylässä.

Ajan museon eteen ja joudun museomummon hyökkäyksen kohteeksi. Onneksi toki kyseessä on aivan ystävällinen offensiivi: hän haluaa minut sisään museoon. Mummeli kertoo minun olevan päivän ensimmäinen asiakas. Jotenkin minulle jää sellainen tuntu, että alkuviikosta täällä on ollut vielä hieman hiljaisempaa. Mutta mikäpä tässä, tulemme englannilla jotenkin toimeen.

Alakerrassa mummo esittelee minulle jok'ikisen esineen ja kysyy jokaisen kohdalla: "Have you seen this before?" No tuota, veneen olen nähnyt ja airot. Mutta erilaiset pyydykset ovat kyllä outoja. Mitä harvempia kaluja myönnän tuntevani, sen iloisemmaksi mummo käy. Lopulta kiellän nähneeni jopa perämoottorin aiemmin. Hurmioitunut intendentti teputtaa ympyrää edessäni.

Yläkerrassa oleva videoesitys on kuulemma aivan "absolutely must". Kuinka sellaisesta sitten voisi muka kieltäytyä! Istun yksin kohtuullisen kokoisessa salissa katsomassa tv-monitorilta, kuinka Berlevågiin aikoinaan rakennettiin aallonmurtajaa. Sankaritarinan loppumetreillä mummo tuo minulle kupillisen kahvia. Väännän vaivihkaa telkkarin äänen kiinni ja jututan häntä vielä vähän:

- "Did the Russian invade Berlevåg at the end of World War II?"
- "?????????????????"
- "In 1945 the Germans left. Did the Russians come here?"
- "Yes, they come shopping here."
- "Well, I didn't mean that. When the war ended and the Germans went away. Did the Russians come here?"
- "No, not the Germans. The Russians come shopping here."
- "Sure. Good for the village. Thanks for your hospitality."

Tarjoan maksua kahvista, mutta sitä ei huolita. Kiitän mummoa kädestä pitäen. Hän tulee huiskuttamaan vielä ulkoportaille. Tästä saakin mummeli jutunjuurta pitkiksi talvi-illoiksi päästessään kertomaan tutuille, kuinka suomalainen motoristi kävi museossa kesällä 1997. Kurvaan ulos Berlevågista.

Leirpollskogenissa ajan takaisin helteeseen. Käyn juomassa pullon limsaa samassa kahviossa kuin aamullakin. Jätskinkin ostan. Ulkona pihaan ajaneen maasturin peräkoukkuun remmillä kiinnitetty schäfer on sitä mieltä, että minun ei ole syytä mennä pyörälleni. Ylettyy, ryökäle, vielä fyysisestikin kieltonsa varmentamaan. Mutta jäätelön houkutukselle hurtta ei mahda mitään. Syötän sille loput jätskistäni, ja eroamme ylimpinä ystävyksinä.

Mieleeni muistuu ystäväni Moj:n esittämä arvoitus:

- "Mitä eroa on vaimolla ja koiralla?"
- "???????????????"
- "Koiraa ei voi kusettaa puhelimessa."
- "!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!"

Ajan Tenon itärantaa päinvastaiseen suuntaan kuin aamulla. Tanassa en viitsi pysähtyä, vaan viipotan Polmakin kautta Nuorgamiin. Taas on pakko pysähtyä juomaan. Pakko Nuorgamissa olisi kyllä pysähtyä jo yleisistäkin syistä - jos missä on kiinnostavia ihmisiä niin täällä.

Paikallinen saamelaisäijä pyytää istumaan pöytäänsä. Tavanomaisten kysymysten ohella hän haluaa tietää myös, mistä olen lähtöisin, mistä tänään tulossa ja minne menossa. Vastaukset eivät tunnu olevan niin kovin tärkeitä sen rinnalla, että hän saa tuskailla sään lämpimyyttä. Sanoo, että he eivät yksinkertaisesti Nuorgamissa ole tällaiseen helteeseen tottuneet, eikä tämä oikein sovi heikäläisille. Parasta on kuulemma huhti-toukokuussa kun saa hankikelillä "kiitulla" porhaltaa rinnettä ylös, toista alas. Ja helppo on vakuutteluihin mäkäräisiä huiskiessa uskoa.

Soitan Ollille ja kyselen yöpaikkaa. Hyvin kuulemma sopii. Saariselälläkin on ollut hellettä koko päivän. Guzzi on tuotu peräkärryllä Kuusamosta, mutta kuntoon ei ole vielä tämän päivän aikana voitu laittaa. Moto Italiasta osat ovat jo kuitenkin tulossa. Hyvä noin!

Tankkaan Utsjoella ja ajan sen kummemmin pysähtelemättä Ivaloon. Poromies on myös ollut ihmeessä helteen kanssa koko päivän. Mutta hyvin on kaupankäynti onnistunut uikkarisillaan, varsinkin kun on päivän mittaan päässyt käymään muutaman kerran uimassakin. Ostan muutaman paketin poronkäristystä ja porosalamia kotiin vietäväksi. Ja sitten vain Saariselälle.

Olli on lämmittänyt saunan. Kiva päästä pesemään matkan pölyt kunnolla pois. Ollia harmittaa, ettei päässyt mukaan Berlevågiin, mutta minkäpä sille mahtaa huonolle tuurille.

Saunan jälkeen istuskelemme, piiputtelemme ja juomme muutaman viskin. Olli ihmettelee, että videonauhurin ajastin oli pompannut pois päältä minun yöpyessäni täällä omin nokkineni. En ota asiaan kantaa - vielä ei ole sen aika.


[ Päiväkirjaluetteloon ] [ Edellinen sivu ]