Kaunispäällä.


Museotiellä.


Ei kai tuo laiva ole?!!.


Muotkan Ruoktu.


Mökit kätkeytyvät maastoon.


Etsi kuvasta mänty!


Borsangen vuonon itärantaa.


Laskuveden aika.


Kveenien mailla ollaan.


Pyssyjoki - Börselv.


Pyssyjoki-city.


Long live rock'n roll!


Kunesissa tie alkaa nousta.


Börselvfjelletillä.


Takaisin merenpinnan tasolla.


Lebesbyn kylä.


Taas ylös.


Kapealla kannaksella (vuono erottuu taustalla).


Kannaksen toinen puoli.


Gamvik.


Hukkuneiden merenkävijöiden
muistomerkki.


Slettnesin majakka.


Majakanvartijan talo.


Aavaa on.


Ja ehkä vähän ankeaakin.


Slettnesin nelipyttyinen.


Nimeä en tiedä mutta nätti on!


Piparkakkutalo?


Vuononpohjukkaa keskiyöllä.


Kjöllefjordin öinen rantakatu (etelään).


Vuononsuu.


Rantakatu (pohjoiseen).


540km.

27.6.2011

Tänään on pitkä ajopäivä edessä. Ideana on kurvailla sen ihmeemmin poikkeilematta Kjöllefjordiin, kirjautua yöpaikkaan, syödä ja käydä vielä illan mittaan Mehamnissa, Gamvikissa ja Slettnesissä. Huomenna sitten samaa tietä takaisin tultaessa tutkitaan näköalapaikat.

Toki kunnon aamupala pitää syödä ensin kaikessa rauhassa. Ruokahalun parantamiseksi Kaima kertoo ideansa kalsareiden pakkaamisesta motskarireissulle: Otetaan talouspaperirullan keskiö ja työnnetään sinne muutama pari kalsareita. Rullan kylkeen piirretään nuoli. Vaihtopäivänä työnnetään jalassa olleet kalsarit rullaan nuolen suuntaisesti. Puhtaat kalsarit vedetään käytettäviksi rullan toisesta päästä. Homma toistetaan samalla kaavalla koko reissun ajan - oli se nyt miten pitkä tahansa. Tällä menettelyllä varmistetaan se, että jalassa on aina puhtain pari, eikä mihinkään pyykinpesuun ole tarvetta. Nuoli rullan kyljessä takaa oikean täyttösuunnan. Nerokasta!

Kaunispäällä on tietysti pakko heittää lenkki. Huipun ravintolassa ei ole vielä herätty. Eikä sen paremmin myymälässäkään.

Poikkeamme museotielle Magneettimäkeen, pätkälle vanhaa Jäämerentietä.

Jäämerentie polveutuu vanhasta Ruijan polusta, josta on ensimmäiset kirjalliset maininnat Saariselän kohdalta vuodelta 1598. Ivaloon valmistui tie Vuotson kautta 1913 ja Petsamoon 1930-luvulla, jolloin Rovaniemen–Petsamon tie sai nimen Jäämerentie. Jäämerentie tuli osaksi valtatie 4:ää 1938. Toinen mailmansota keskeytti tienrakennustyöt 1939.

Jäämerentien alkuperäinen linjaus on säilynyt Saariselällä Magneettimäen museotienä. Magneettimäen museotie on 5 km pituinen jyrkkä mäkiosuus entistä Jäämerentietä muutama kilometri Saariselältä pohjoiseen. 1930- ja 1940-luvulla kuorma-autoille tuotti vaikeuksia päästä mäkeä ylös ja tieosuus sai nimensä uskomuksesta, että mäessä oli magneettista vetoa, joka vei voimat kuorma-autojen moottoreista.

Jäämerentie Rovaniemeltä Petsamon Liinahamariin oli sota-ajan liikennöidyimpiä maanteitä ja strategisesti tärkeimpiä tieyhteyksiä: Liinahamari oli 1940-1941 ainoa ympärivuotisessa käytössä oleva valtamerisatama Pohjois-Euroopassa.

Ajelemme Ivaloon. Päivästä näyttää tulevan mukavan lämmin.

Pistäydyn pankissa katsomassa, saisiko sieltä ostaa euroilla vastaavan määrän kruunuja. Pankissa on vain yksi palveleva kassa, ja jonossa on toista kymmentä asiakasta ennen minua. Varttitunnin odottelun jälkeen goretexeissä alkaa tarjeta vähän liian hyvin. Jospa kruunuja löytyisi vaikkapa Karigasniemeltä!

Tutunkaupassa pitää toki käydä kun se kerran sattuu vieressä olemaan. Jospa tässä perillä päästään vielä nappaamaan keskiyön wiskipaukut!

Käykää myymälässä, myykää käymälässä!!!

Kaupan pihalla juttusille änkeytyy muutama herrahenkilö. Kaikilla on oma moottoripyörätarinansa kerrottavanaan. Jotkut jutuista saattavat olla tosiakin - ainakin pääosin. Kuuntelemme niitä hetken. Sitten työnnämme tulpat korviimme ja sanomme, että nyt ei enää kuule mitään. Viimeisenä juttuaan kertomaan päässyt näyttää hieman närkästyneeltä.

Inarissa Marin Baarin ilme on muuttunut kaljakuppilasta huomattavasti hienommaksi ja viihtyisämmäksi. Tilaan kahvin ja pullan. Tarjoilija kaivaa jääkaapista kaljapullon. Hölmistyn täysin. Uudistan tilaukseni. Nyt hölmistyy tarjoilija. Hän ja Kaima todistavat kuin yhdestä suusta minun ensin tilanneen kaljapullon. Ei voi olla totta! No, jos minä sitten katselin kaljapulloja ja tilasin mitä näin! Saan kahvini ja pullani. Kävelen ulos terassille. Kaima näyttää tuijottelevan rintavaa tarjoilijaa. En jää kuuntelemaan hänen tilaustaan. Kahvikupin kanssa Kaimakin kuitenkin terassille tulee.

Parkkipaikalla seisoo sininen Ducati brittikilvissä. Taitaa olla Ducati 350 mk3. Käymme kurkkaamassa lähempää. Paikalle kävelee jo miehen ikään ehtinyt herra, jonka arvaamme olevan pyörän omistajan. Juttelemme hetken hänen kanssaan. Kaveri kertoo olevansa leskimies, joka viettää eläkepäiviään kiertelemällä maailmaa Ducatillaan. Tällä reissulla hän on ajanut Lontoosta Tanskan ja Ruotsin kautta Inariin. Aikomuksena on jatkaa matkaa Kirkkoniemeen ja sieltä Norjaa pitkin takaisin kotiin. Ihmettelemme hänen kevyttä matkavarustustaan: mustassa muovisäkissä on jotain kampetta takaistuimelle köytettynä. Mies kertoo ajelevansa vain kauniilla säällä. Sateella on kiva asettua paikoilleen odottamaan parempia ajokelejä. Mukava ukkeli mutkattomine filosofioineen!

Kurvaamme Siidan parkkipaikan viereiselle Lapland Shopin etupihalle ja menemme vilkaisemaan Ukonkivelle liikennöivää alusta. Mutta eipä siellä sitä vanhaa, hienoa laivaa enää olekaan! Laituriin on kiinnitetty jokin käsittämättömän näköinen muovikippo. Äkkiä pois!

Kaamasen Kievarissa pistäytyminen saa nyt jäädä seuraavaan kertaan. Panssaridivisioonan Jääkäriprikaatin muistomerkin ohittaminen pysähtymättä jää harmittamaan.

Tie muuttuu mäkiseksi: Rinnettä harjun päälle ja vastarinnettä alas suolle. Tämä toistuu kymmeniä kertoja. Rinteen harjan molemmilla puolilla on siellä täällä tiessä verijälkiä osoittamassa poron ja auton olleen yhtä aikaa väärässä paikassa.

Poroaita ulottuu tienreunaan molemmilta puolilta. Mutta aidan päissä ei näykään muovisuikaleita pelottamassa poroja poistumasta omalta puoleltaan aitaa. Ajan aukosta. Ilmoille pärähtää veret seisauttava äänimerkki. Muovisuikaleet ovat vaihtuneet hightec-äänihälyttimeen. Varmasti porot sitä tottelevat! Enkä kyllä olisi minäkään aukosta ajanut, jos olisin seurauksen etukäteen tiennyt.

Poikkeamme Muotkan Ruoktussa. Kahvilan piha on autio. Emme mene sisälle, vaan teemme pikku kierroksen majoitusalueella. Mökit on kätketty siististi alaviin pikku notkoihin. Jos ajatuksena on ollut maiseman pitäminen luonnonmukaisena, siinä on onnistuttu. Mutta muutaman viikon päästä nuo tuulen ulottumattomissa olevat notkot kuhisevat räkkää!

Palaamme pihaan. Yritän napata kuvan salkoon vedetystä Saamenmaan lipusta. Heikko tuulenhenki ei kuitenkaan saa lippuun eloa. Olkoon!

Pitkä lasku vaaran rinnettä Karigasniemeen ja Tenojoki-varteen. Tankkaamme pyörät. Päätämme tankata myös itsemme. Paikallisen kaupan yhteydessä on Kotipizza, jota hoitaa kolme paikallista teini-ikäistä nuorta. Toinen tytöistä paistaa pitsoja, toinen hoitaa kaupan puolen. Nuori herra räplää läppäriään baarin puolella ja antaa ohjeita tytöille. Ei epäilystäkään siitä, kuka täällä on pomo! Nuorten kavereita pistäytyy sisällä. Kieli on suomea ja saamea ja molempia sekaisin.

Vaihdan euroja nokkeihin. Tyttö sanoo kurssin olevan sama kuin pankissakin. Uskotaan kun kerran pakko on. Tilaamme pitsamme. Saan omani ensimmäisenä. Hetken päästä tyttö tulee kertomaan Kaimalle, että pitsasta pääsivät oreganot unohtumaan. Tehdäänkö uusi pitsa vai kelpaako ilmainen juoma? Kaima ottaa pullon Fantaa.

Helle painaa päälle.

Ajelemme jonon mukana Karasjoen vartta Karasjoelle. Jokilaaksossa on useita vauraalta vaikuttavia maatiloja, laitumilla monikymmenpäisiä lehmälaumoja. Viljelyalaakin näyttää olevan reippaasti. Mitenkähän täällä toimitaan päästöjen suhteen? Lasketaanko kaikki suoraan Karasjokeen, joka taas virtaa Tenoon? Varmaan viisainta olla juomatta Lapin raikkaita jokivesiä näiden kahden virran yhtymäkohdasta alavirran suuntaan!

Karasjoki ohitetaan ilman mainintaa. Suuntaamme kohti Lakselviä. Tie nousee ylängölle, ja ensimmäiset lumilaikut näkyvät vuorten rinteillä. Asvaltti on pahoin tiekarhun uurtama, mutta bemarin Anakee -renkaisiin sillä ei tunnu olevan vaikutusta. Tien vasemmalle puolen jää sodanaikaiset Lasarettmoenin kenttäsairaalan rauniot. Siellä pistäydymme huomenna.

Ohitamme Lakselvin ja ajelemme pitkin Porsanginvuonon itärantaa. Alamme olla kveenien sydänmailla. Kuinkahan monesta muusta maasta löytyy niin monta paikannimeä kolmella eri kielellä kuin täältä Finnmarkin alueelta! Norjaksi, kveeniksi (suomeksi) ja saameksi:

Porsanger - Porsanki - Porsangu
Lakselv - Lemmijoki - Leavdnja
Börselv - Pyssyjoki - Bissojohka
Alta - Alattio - Alaheadju
Karasjok - Karasjoki - Karasjohka
Levajok - Levajoki - Leavvajohka
Kautokeino - Koutokeino - Guovdageaidnu
Kvalsund - Valasnuoran komuuni - Falesnuori gielda
Loppa - Lappea - Lahppi
Tana kommune - Teno - Deanu gielda
Nesseby - Uuniemi - Unjarga
Vardö - Vuoreija - Varggat

Nuo aivan summassa poimittuina. Mutta niitä on kymmeniä jos ei peräti satoja!

Pysähdymme nappaamaan muutaman kuvan vuonon rantapenkereeltä.

Seuraava pysähdys on Pyssyjoki-cityssä. Kylänraitilla ei näy liikettä. Coop markedin seinältä löydämme ilmoituksen: Midnattsrocken, Lakselv, Norway 7. - 10. July 2011. Siihenkin kylttiin mahtui kahden kielen kirjoa!

Tie kääntyy itään. Mäntymetsiköt vaihtuvat vaivaiskoivikoiksi. Ifjordiin näyttää olevan matkaa 80 kilometriä. Siellä pitää tankata.

Kunesissa tie alkaa nousta puuttomalle Börselvfjelletille. Ajelen nokkamiehenä rekan perässä, enkä saa patistetuksi itseäni lähtemään ohitukseen. Vanha, vieläkin kapeampi soratieura kulkee tämän E98:n vieressä. Alkaa jo vähän väsyttää.

Laskeudumme tunturista Laksefjordenin rantaan. Täällä on taas jo asutustakin. Tie kapenee ja menee kiharaiseksi. Tiukimmissa mutkissa näkee omat perävalonsa. Tien pinta on erittäin kulunutta.

Ifjordin leirintäalueen yhteydessä olevan baarin ja kaupan pihalla on bensa-automaatti. Ei muuta kuin korttia koneeseen! Tankkaus on tehty juuri niin mutkikkaaksi hommaksi kuin vain norjalaiset osaavat keksiä; ohjeessa on proseduurista puolet kerrottu, toinen puoli pitää arvata. Kaima näyttää arvaavan nopeammin.

Pikku hetki pitää venytellä jalkoja. Paikalle kurvaa nuori mies retkipyörällään. Peräkärryssä on Brasilian lippu!

- "Long way home!"
- "Yes, no problem!"

Suuntaamme pohjoiseen kohti Kjöllefjordia. Ensimmäiset 30 kilometriä tie myötäilee Laksefjordenin itärantaa. Pari muutaman savun kylää jää taakse.

Bekkarfjordissa tie nousee jyrkästi. Kaikki kasvillisuus katoaa, jäljelle jäävät vain kiviröykkiöt. Täällä tie on todella hyvässä kunnossa. Napsimme kuvia sieltä sun täältä.

Laskeudumme taas merenpinnan tasolle. Noin puolen kilometrin levyinen kannas erottaa toisistaan Eidsfjordenin ja Hopsfjordenin, sekä pitää Nordkinnhalvöyan kiinni mantereessa. Pysähdymme hetkeksi. Ilma on kirkas, ja tuntuu, että katse ulottuu kauas. Kaiman mielestä melkein yhtä kauas kuin Islannissa. Muutaman vuoden takaisesta Islanninreissusta alkaa tulla jollakin tavoin riesa; niiden maisemien jälkeen kaikki muu tuntuu jäävän nopen osalle!

Kannaksella tököttävä muistokivi kertoo, että tästä eteenpäin on kuljettu tietä pitkin vasta vuodesta 1989. Tielle on annettu hieman mielikuvitukseton mutta silti komealta kalskahtava nimi: Nordkynvegen.

Ilma on viilentynyt huomattavasti. Huomaan äkkiä kaipaavani autotalliin jäänyttä lämpöliiviäni. Kaimalla on omansa jo päällään, varmaan vaimo pakannut mukaan. Ei kai tässä auta kuin palella viimeiset 40 kilometriä Kjöllefjordiin!

Nordkynvegen kiertyy tunturiin. Tie on nostettu metrin - pari ympäröivää kivikköä korkeammalle. Syytä siihen en ymmärrä. Kuitenkin tuntuu siltä, että tieltä voisi helposti tipahtaa. Nyt palelee ihan oikeasti! Kuvauspysähdykset eivät käy mielessä!

Kierrymme Kjöllefjordiin. Kadun varrella näyttää olevan hotelli - yllätys, yllätys: Hotel Nordkyn! Saamme kahden hengen huoneen merinäköalalla. Puramme kamppeet pyöriltä ja kannamme tavarat huoneeseen. Palaan vielä ulos polttamaan piipullisen ja soittamaan kotiin. Vaimo vastaa samalla kun puhuu lankapuhelimeen. Kuulen vaimon osan puhelusta. Lankapuhelimen toisessa päässä joku soittelee Saariselältä Hotelli Kiepistä ja tiukkaa, miksi emme tulleetkaan sinne vaikka huone on seuraavaksi yöksi varattu. Vaimo selittää varauksen olleen eiliselle ja meidän tehneen sinne turhan reissun. Kiepin ihminen ei tunnu myöntävän virhettään. Tämä ei kuulemma jää tähän! Niin voi olla!

Kiepin puhelu päättyy. Jää epäselväksi, miksi sieltä soitettiin meille kotiin lankapuhelimeen eikä minulle kännykkään, jonka numeron oli jättänyt yhteystiedoiksi. Vaihdamme lyhyesti koti- ja reissukuulumiset. Sitten pitää päästä syömään.

Menussa on kaksi päävaihtoehtoa: lammasta tai kalaa. No, ei kai tänne lammasta ole tultu syömään! Tilaamme halibutia lisukkeiden kera. Harmittaa, etten saa kaivetuksi muististani, mistä kalasta on suomeksi kysymys. Myöhemmin käy ilmi, että ruijanpallastahan se oli. Pähkinät kalan päällä tuntuvat hieman norjalaisen cuisinen idealta.

Vanha herra on päättänyt tarjota parille ikäkaverilleen illallisen ravintolassa. Tekee tilauksen tarjoilijalle, joka haluaa vielä täsmennyksen:

- "Entäs vihannekset?"
- "Heille samaa kuin minullekin."

Paheksun Kaimalle, että ravintolassa annetaan kolmen - neljäntoista ikäisen tytön tarjoilla alkoholia. Kaima väittää tyttöä huomattavasti vanhemmaksi. En anna periksi, kyllä minulle on yli kolmenkymmen vuoden koulutyö opettanut tunnistamaan pentujen iät oikein!

Kahvin jälkeen paleleminenkin hellittää. Alamme valmistautua iltalenkille Mehamniin, Gamvikiin ja Slettnesiin. Vilkaisen vielä telkkarista uutiset. Kreikan taloustilanne tuntuu olevan Norjankin television ykkösaiheita. Kreikassa on säästötoimet aloitettu: vainajille on lopetettu eläkkeiden maksaminen. Hieno veto, se porukka tuskin on ensimmäisenä nousemassa barrikaadeille!

Kylässä on kiertänyt sana, että paikkakunnalle on tullut muukalaisia. Ulkona juttusillemme tulee nuori naisihminen. Kysyy selvällä suomen kielellä, mitä mieltä olemme heidän pienestä Kjöllefjordin kylästään. Olemme toki iki-ihastuneita. Mutta mikäs hänet tänne on tuonut? Miehen perässä kertoo tulleensa. No, mikäs hänet on täällä pitänyt? Tyttö viittaa kädellään rannasta aukeavaan vuonoon: Tuo! Kylmänväreet kulkevat uudestaan selkäpiini läpi.

Ylhäällä tunturissa tien sivuun on pysäköity autoja pitkin matkaa. Ketään ei kuitenkaan näy mailla ei halmeilla, vaikka näkyvyyttä kyllä piisaa joka suuntaan. Mitä ne täältä kivikosta oikein hakevat? Kyllä norjalaisissa jotain outoa on!

Kurvailemme ensin Mehamniin. Päälle vetämäni kaksi fleece -puseroa pitävät kylmän loitolla. Kylä pelkästään bongataan, yhtään kuvaa ei pysähdytä ottamaan. Gamvikiin vielä pari kymmentä kilometriä. Gamvik vaikuttaa Kjöllefjordia ja Mehamnia rähjäisemmältä paikalta. Valumme hitaasti pitkin vuonon pohjukkaa kylän läpi sen toiseen päähän, satamaan. Täällä ei kovin paljon nähtävää ole! Pysähdymme kuitenkin hetkeksi tuijottelemaan merelle. Sitten Slettnesiin.

Slettnes on niemenkärki muutaman kilometrin pituisen soratien päässä Gamvikista. Olen vuosia, vuosia, vuosia sitten Englannissa työharjoittelussa ollessani käväissyt maan lounaisimmassa kolkassa, nimeltä Land's End. Mutta kyllä siihen verrattuna Slettnes on todellinen Maan Loppu! Toki täältä ajoreittejä voisi jatkaa oikeastaan mihin ilmansuuntaan tahansa, mutta ajoneuvo kyllä pitäisi vaihtaa toiseen. Slettnesissä on majakka, jossa vielä muutama vuosi sitten oli kahvila ja pikku hotelli. Nyt ei asiakkaita näy ensimmäistäkään. Tunnistan paikan omistajarouvan edelliseltä visiitiltäni tänne. Hän hyppää juuri autoonsa paksuun pipoon ja toppatakkiin varustautuneena.

Majakan kyltti kertoo seuraavaa:

Slettnesin majakka on maailman pohjoisin mantereella sijaitseva majakka. Se valmistui vuonna 1905. Saksalaisten vetäytyessä Norjasta Toisen maailmansodan aikana 1944 majakka räjäytettiin ja muun rakennuksen tuhottiin maan tasalle. Majakka rakennettiin uudellen 1946 - 1948. Majakan torni on 39 metriä korkea ja ainoa valuraudasta rakennettu koko Finnmarkin alueella.

Lisäksi taulussa opastetaan kulkemaan ympäristössä varovaisesti, sillä majakka-alue kuuluu Slettnesin luonnonsuojelupuistoon.

Ihastelemme paikka tovin aikaa. Yhtään laivaa ei ole näkyvissä. Muutaman kuvan kuitenkin otamme.

Olemme takaisin Kjöllefjordissa puolenyön jälkeen. Jos näillä silmillä on vielä aikomus nauttia Ivalon tutunkaupan tuotteita, niin nyt voisi olla se aika!

Aurinko paistaa korkealta, vuonolla näkyy ulospäin ajavia kalastusaluksia.

Päivän videot:

Kaunispää

Ivalo

Myössäjärvi

Inari

Kaamasen tiellä

Karigasniemi

Tenon yli Norjan puolelle

Karasjoki - Lakselv

Porsangen-vuonolla

Kunes

Börselvfjellet

Ifjord

Nordkynvegen

Kjöllefjord

Kohti Gamvikia

Mehamn

Gamvik

Slettnes


[ Päiväkirjaluetteloon ] [ Edellinen sivu ] [ Seuraava sivu ]