Porrassalmen taistelun muistomerkki.


Sankareiden joukossa ei ollut yhtään
suomalaista?


"Täyttäös synnyinmaa
mitä vartiopaikkasi vaatii
kuin sen on täyttänyt työ
kunniatantereen tään".


Taistelutantereen maisemaa.


Järvinäkymä Ristiinasta.


Pahan valtakunnan rajalla.


Pyterlahden kotiseutumuseo.


Seikkaperäinen selostus Kuninkaantiestä.


Kyminlinnan valli.


Kuninkaantietä etsimässä Korkeakoskella.


Löytyi taas!


Pyhtään kirkko.


Ruotsinpyhtään ruukki.


Ruukin Pajakahvila.


Tulee muistoja mieleen.


Ravintola Ruukinmylly.


Hotelli Seurahovi Porvoossa.


Mikä on merkitys elämän raskaan
kun koko pää peittyy pulun paskaan!


Todellinen dollarihymy!


Jokikatu.


Kadunvarren boutique.


Lattia ei näyttäisi olevan
aivan vaaterissa.


Remu Aaltosen kotitalo.


Vanha Raatihuoneentori.


Porvoon raatihuone.


Porvoon maamerkkejä.


Tulevia sekatavarakauppoja?


Porvoonjoki.


Kävelysilta joen yli.


Porvoon torivahti.


Vertailukohteena Oulun toripoliisi.


321 km.

25.7.2016

Aamut tien päällä ovat ehdottomasti päivän hienointa aikaa!

Olen tilannut herätyksen klo 05.30 ja sen myös saan. Aamutoimien ja piipullisen jälkeen pakkaan tavarat: nyt niin, että seutuvaatteet ja muut välttämättömyydet menevät oikeanpuoleiseen sivulaukkuun, vähemmän tärkeät vasempaan ja mitähän-noillakin-tekee takakassiin.

Aamiainen on hyvä: kaiken tavanomaisen lisäksi pekoni on paistettu rapeaksi eikä jätetty lillumaan rasvaan. Ajatus siitä, että söisin silliä kotona aamiaisella on kuvottava. Mutta aamupala hotellissa ilman silliä on kuin konsertti ilman musiikkia. Useista eri kupeista kerätyt kalanpalat takaavat säännölliset juomatauot päivän aikana. Kun ruumis on ravittu, henki tuntuu vielä tarvitsevan kunnon persesavut. Siihen liittyy iso kuppi kahvia. Nautin molemmat ulkoterassilla. Ohi kulkevat ihmiset toivottavat hyvät huomiset. Fiksua porukkaa nämä savolaiset!

Kadut ovat vielä kovin hiljaisia kun kurvaan Cumuluksen parkkipaikalta Mikonkadulle. Tuomiokirkon tornikello näyttää varttia vailla seitsemää. Päivän ensimmäinen homma on pyörän tankkaaminen.

Viitostien ja viistoistaisen risteysalueella on menossa mittavat tietyöt. Puikkelehdin työpäiväänsä aloittelevien työmiesten, työkoneiden, betoniporsaiden sekä hyödyttömien ja kelvottomasti sijoitettujen ohjausmerkkien viidakossa. Lopulta löydän itseni S-market Urpolan takapihalta. Eipä taida olla bensa-asemaa täällä!

Hetken kiertelyn jälkeen olen taas oikealla tiellä. Shellin huoltoasemakin löytyy muutaman kilometrin päästä.

Teen pikku koukkauksen Porrassalmen taistelun muistopatsaalle. Muistan oppikouluajoiltani savolaista lähtöä olleen historian opettajamme toistuvasti elämöineen paikan taistelumuistoilla siihen malliin, että me oppilaat aloimme jo uskoa hänen osallistuneen tappelukseen. Tutkin patsaan tekstin ja oheisen opastaulun. Wikipedia kertoo kuitenkin taistelusta tarkemmin:

Porrassalmen taistelu käytiin Mikkelissä 13. kesäkuuta 1789. Se oli osan Ruotsin ja Venäjän välistä Kustaan sotaa, jonka Ruotsi aloitti provokaatiolla. Suomalaisjoukot voittivat määrältään ylivoimaiset venäläisjoukot. Vain viikkoa myöhemmin uudessa taistelussa venäläiset kuitenkin löivät Ruotsin joukot ja valloittivat Mikkelin 19. kesäkuuta 1789.

12. kesäkuuta iltakahdeksalta saivat ruotsalaiset tiedon venäläisten etenemisestä kymmenen kilometrin päässä olevaan Sokkalaan etelässä. Rakuunavartion vahvistukseksi lähetettiin 30 jalkaväkisotilasta viivytysjoukoksi. Viivytystä kesti kolme tuntia, minkä jälkeen joukko vetäytyi puolustusasemaan. Porrassalmen yli johtava silta purettiin.

Puolelta öin Michelsonin komentamat venäläiset alkoivat rakentaa Porrassalmen eteläpuolisille harjuille 12 raskaalle kuusinaulaiselle tykilleen tuliasemia. Aamuneljältä alkoi venäläisten tulivalmistelu. Tykeillä ammuttiin kaksi, joidenkin tietojen mukaan kolme tuntia ja hyökkäys alkoi aamukuudelta, joidenkin tietojen mukaan aamuseitsemältä. Venäjän henkivartiokaartin krenatöörit kahlasivat Porrassalmen yli ja taistelu muodostui pistintaisteluksi. Hyökkäyksen painopisteen uskotaan olleen aluksi ruotsalaisten vasen sivusta, minkä jälkeen painopiste olisi siirtynyt keskelle tielle.

Venäläisten ensimmäinen hyökkäys epäonnistui ja he vetäytyivät aloittaen uuden, edellistä voimakkaamman tulivalmistelun, mikä aiheutti ruotsalaisille tappioita. Uusi Sprengtportenin komentama hyökkäys alkoi yhdentoista aikoihin. Sprengtporten haavoittui sääreensä. Puolustajat onnistuvat lyömään tämänkin hyökkäyksen takaisin. Iltaneljältä, joidenkin tietojen mukaan iltaviideltä, venäläiset hyökkäsivät kolmannen kerran epäonnistuen jälleen.

Venäläisten tappioksi muodostui 22 upseeria ja noin 700 aliupseeria ja miehistöön kuuluvaa. Pääasiassa suomalaisista koostuvien ruotsalaisten tappiot olivat luutnantit Thilman, von Kothen sekä vänrikit Schauman ja Nymansson, kuolettavasti haavoittuneet luutnantit Beckman ja Delvig sekä 54 aliupseeria tai miehistöön kuuluvaa, jotka haudattiin Porrassalmelle. Upseerien hauta on Mikkelin kirkkopuistossa. Upseereista haavoittuivat koko puolustajajoukkoa komentanut eversti Gripenberg, majurit Lillieberg ja Tigerstedt sekä kapteeni von Döbeln. Aliupseereita ja miehistöön kuuluvia haavoittui 130.

Jano alkaa vaivata, sillit ilmeisesti vaativat itselleen uintivettä. Ristiinan TB:llä hörppään kahvit ja pullollisen Fantaa.

Muutama kilometri Ristiinasta etelään jätän viistoistaisen ja käännyt kolmitoistaiselle kohti Savitaipaletta, jossa pidän pienen jalkojen verryttelypaussin ABC:n pihalla.

Savitaipaleelta nokka kohti Luumäkeä ja sieltä 384-tielle, joka on juuri niin mutkainen kuin mitä sen muistinkin olevan.

Kolme varttia myöhemmin olen tämän reissun pääkohteen, Kuninkaantien eli Suuren rantatien, lähtöpisteessä. Tai loppupisteessä, riippuen mihin suuntaan sen nyt kukin haluaa ajella. Joka tapauksessa Vaalimaalla, tai kuten Ronald Reagan aikoinaan sanoi: Pahan valtakunnan rajalla.

Kahvittelen kaikessa rauhassa TB-Rajahovin terassilla. Meno ja meininki idän ja lännen rajalla vaikuttaa kovin rauhalliselta. Lämpömittari näyttää lähes hellelukemaa. Vähennän huomattavasti asustusta, ajopuseron alle jää ainoastaan t-paita. Harmi, ettei matkaan tullut otetuksi Hanxin lämpimille keleille tarkoitettuja housuja. Taisivat jäädä kuormasta siksi, etteivät ne pidä vettä.

Napsautan Go Pron päälle ja ajelen Vaalimaan ja Virolahden välisen kymmenen kilometrin pätkän. Suurella osalla siitä on meneillään tietyöt. Uusi suora linjaus tuskin noudattelee vanhan Kuninkaantien pohjia. Jään miettimään, oliko tämä jo ensimmäinen pettymys. No, tien kokonaiskuva selviää kyllä myöhemmin. Mahdollisen pettymyksen lieventämiseksi poikkean Virolahden Tutunkaupassa ostamassa pikku pullon uisge beathaa, irlantilaista elämän vettä.

Täältä alkaa tie numero 3513. Suunta sinne ja kohti Haminaa. Mutkaisuudesta päätellen nyt ollaan Kuninkaantiellä. Tietä on mukava kurvailla. Paitsi, että päällystettä on vast'ikään korjailtu, ja pikipaikat ovat jääneet reilusti tien pintaa korkeammiksi. Jo kantikkaiksi kuluneet renkaat nuljahtavat keljusti pikipaikkaan osuessaan.

Pyterlahdessa tien ravissa seisoo kyltti, joka osoittaa museoon. Pakostakin sen täytyy liittyä Kuninkaantiehen. Vikkelä jarrutus ja kurvaaminen museon pihalle. Oudon hiljaista täällä. Pihassa ei ole minkäänlaista ajoneuvoa: ei autoa, ei polkupyörää, ei edes potkulautaa. Ajan hammas näyttää päässeen puraisemaan museorakennukseen pahan kerran, nurkat vaikuttavat lahonsyömiltä ja koko pytinki huutaa maalaamista. Käyn kokeilemassa molempia ulko-ovia. Lukossa ovat. Pihan perällä näkyy jotakin, joka muistuttaa opastaulua. Käyn vilkaisemassa. Museotietä se käsittelee, mutta on kyllä kovin nopeasti luettu.

Jospa nämä pettymykset osuvatkin vain tänne tien alkupäähän! No, se jää nähtäväksi!

Mutkaista tietä pääsee äkkiä näkymättömiin. Selän taakse jäävät Ala-Pihlajan, Ravijoen ja Klamilan kylät. Mukava tie kruisailla menemään! Mutta mitään Kuninkaantiehen liittyvää en löydä satunnaisia, ruskeapohjaisia maisematien merkkejä lukuun ottamatta.

Haminassa Kuninkaantie saa uuden numeron: 170. Osun taas tietyöalueelle. Juuri ennen sitä bongaan opastusmerkin 170-tielle. Suoraan kehottaa ajelemaan. Suora päättyy liikenneympyrään, ja opastusmerkit loppuvat. Kierrän koko ympyrän. Ei niitä merkkejä vain ole! Poistun ympyrästä tielle, joka näyttää olevan parhaimmassa kunnossa. Ei merkkejä!

Katukyltti osoittaa minun tulleen Summantielle - ja vielä aivan summassa! Hetken pyöristeltyäni löydän itseni paikasta nimeltään Neuvoton. Nyt alkaa kyllä hiljaistakin miestä ketuttaa! En suostu jäämään enää neuvottomaksi ja kurvaan moottoritielle E 18. Ajelen hetken Venäjän rekkojen joukossa ja poistun Kyminlinnan rampista.

Etsin edelleen 170-tietä. Missaan liittymän ja käyn kääntymässä Korkeakoskella. Vaan komea on tuo Korkeakosken Sonoco Alcore -tehdas! Mitähän ne siellä mahtavat tehdä? Palailen takaisin ja hoksaan risteyksessä oikealla Kuninkaantien kilven. Olen takaisin 170-tiellä. Eiköhän tässä nyt piipullisen edestä jo tullutkin! Mutta lastenlapsille ei taida Haminan ja Kotkan väliltä jäädä paljon kerrottavaa.

170-tie on suora ja tylsä, tuskin seuraa Kuninkaantien alkuperäisiä pohjia. Pyhtäällä nappaan kuvan Pyhän Henrikin kirkosta ( Pyttis St Henriks kyrka ) kun en oikein muutakaan keksi. Paikkakunnan ruotsin kielinen nimi Pyttis kuulostaa teini-ikäisten antamalta.

Teen pikku lenkin Ruotsinpyhtäälle, Strömforsin ruukille, jolla vuosia vuosia vuosia sitten kävimme soittamassa bluegrass-festareilla useampana kesänä. Kaikkitietävä Wikipediakin osaa jotain kertoa Strömforsin ruukista:

Vapaaherra Johan Creutz perusti Petjärven kylään kankivasarapajan vuonna 1695. Viereinen koski ja läheiset metsät tarjosivat pajalle hyvät toimintaedellytykset. Ruukki sai nimen Strömfors vuonna 1744, jolloin Anders Nohrström ja Jakob Forsell ostivat pajan ja perustivat manufaktuuripajan, sahan ja myllyn. Vuonna 1781 pajan omistajaksi tuli Jakob Forsellesin poika, vuorineuvos Henrik Johan af Forselles. Hänen leskensä Virginia af Forselles peri ruukkitilan 31-vuotiaana. Ruukin nykyinen ilme on peräisin hänen ajaltaan.

Ruukki säilyi af Forsellesin suvun hallussa vuoteen 1876 asti, eli yhteensä 132 vuotta. Vuonna 1886 kauppaneuvos Antti Ahlström osti ruukin ja keskittyi erityisesti sahatoimintaan. Vuonna 1947 A. Ahlström Oy perusti ruukkiin muovi- ja sähkötarvikkeita valmistavan tehtaan. Rautaruukkipajat lopettivat toimintansa yli 250 vuoden toiminnan jälkeen vuonna 1950 ja sahatoiminta lakkasi kolme vuotta myöhemmin. Vuonna 1969 ruukkialueelle vahvistettiin Suomen ensimmäinen haja-asutusalueen taajaman suojelukaava. Alue rakennuksineen on Museoviraston suojeluksessa.

Helle pakottaa hakemaan varjoisan pöydän Pajakahvilan pihalta. Juttelen paikan isännän kanssa ja kerron Danakil Grassbandin ja Acoustic Bluegrass Companyn, joissa yhtyeissä minäkin olin mukana, seikkailuista ja edesottamuksista Ruotsinpyhtään festareilla -90 luvulla. Hän sanoo festareita edelleenkin järjestettävän joka vuosi. Lupaan pistäytyä joskus paikalla.

Juon kahvit ja kiertelen ruukkialueella. Tarkoin ovat paikat vielä muistissa. Soittolava on rakennettu uusiksi.

Palaan takaisin 170-tielle ja suuntaan kohti Porvoota. Koskenkylässä tie on märkä, ja syvemmällä sisämaassa näyttää ukkostavan.

Garmin ohjastaa minut Porvoon Seurahoviin.

Kirjaudun sisään, saan huoneen ja ohjeet bemarin ajamiseksi talliin. Mutta ensimmäiseksi suihkuun!

Soitan kotiin. Vaimo kertoo isäni tilanteen olevan ennallaan. Hän on ollut jo jonkin aikaa huonossa kunnossa, onneksi huippuluokan palvelukodissa. Hoidot kohdistuvat enää kipujen poissa pitämiseen. Mutta 96-vuotiaan mittari alkaa tulla täyteen, kuten hän on muutaman kerran itse todennut. Isän vointi on kuitenkin vakaa. Sovimme vaimoni kanssa, että teen reissun suunnitelmani mukaan. Jos tulee käänne huonompaan, olen kuitenkin jatkuvasti ainoastaan kuuden - seitsemän tunnin ajomatkan päässä kotoa.

Nälkä alkaa kurnia suolia. Kysyn resepsuunin pojalta hyvää ruokapaikkaa. Hän neuvoo minut hotellin viereiseen nepalilaiseen ravintolaan. Se löytyykin heti nurkan takaa. Tutkin ovessa olevan ruokalistan: tomaatti ja sipulikastikkeessa haudutettu kana lisukkeineen vaikuttaa houkuttelevalta. Hintaa näyttää kyllä olevan aika lailla: 16,90 euroa. Ravintolassa näyttää istuvan ainoastaan yksi asiakas. Hieno homma, annosta tuskin joutuu odottamaan pitkäänsä!

Astun sisään. Vastaani törmää pienikokoinen, nepalilaiselta näyttävä naisihminen. Hän tekee erittäin töykeän vaikutelman:

- Niin!?
- Nooo, niin tuota... Ajattelin syödä jotain.
- Meillä ei ole pitsaa!
- En minä pitsaa haluakaan. Katsoin jo ruokalistasta passelin annoksen.
- Meillä ei ole pitsaa!!!
- !!!!???? No perkele, enköhän minä jostakin löydä sellaisen ruokapaikan, jossa osataan sanoa muutakin kuin mitä ei tarjolla ole!!!!

Ravitsemuspalveluyrittäjätär ponnistaa viirusilmänsä niin tapilleen kuin ne ikinä saa ja jää toljottamaan perääni. Vetäydyn torinreunan penkille ja yritän analysoida tapahtunutta: ilmiselvää ikärasismia, kaljupäisyysrasismia, alkuperäisasukasrasismia, ylipainorasismia ja paria muuta rasismia, joille en siihen hätään keksi nimeä! Nyt varatuomari A. Heikkilä asialle, jos Nepalin neidolle ei muuten saada ehdotonta tuomiota! Perkeleen perkele!!! Vaan mitähän se pöydässä jo istunut asiakas ei saanut syödäkseen?

Marssin Hesburgeriin. Kana-ateria ranskalaisilla, jäävedellä ja kahvilla 4,50 euroa. Annos on ihan kelvollinen kun kananpalan päältä siivoaa pois kaali- ja majoneesisotkun.

Itse opastettu kaupunkikierros tuntuu houkuttelevalta. Kävelen Porvoonjoen varteen. Puistossa seistä jököttää Runebergin patsas. Pulut näyttävät fanittaneen Johan Ludvigia oikein kunnolla.

Jokirannassa juttelen hetken aikaa muutaman harrikkamiehen kanssa. Kehun heidän kiiltäviä pyöriään ja kerron suunnitelmistani pestä omani joskus kesän aikana. He kyselevät minulta kaikenlaista reissustani. Kertovat ajelevansa itse lähinnä Porvoon kaupunkialueella kavereita morjestamassa. Jokivarren kokoontuminen toteutuu joka ilta kesäaikaan. Heittäydymme vielä hetkeksi filosofoimaan, onko moottoripyöräilyn syvin olemus nähdä jotain uutta ja mielenkiintoista vai tulla itse nähdyksi. Erkanemme lopulta ihan hyvässä hengessä.

Joen ylittävän sillan kupeessa seisoo muutama amerikanrauta. Kysyn Cadillacin omistajalta, voinko napata kuvan hänen ajopelistään. Se sopii hänelle mainiosti, kunhan vain kuvakulma on sellainen, ettei ruma silta tule kuvaan. Olen asiasta samaa mieltä.

Jatkan kiertelyäni sillan toisella puolella pitkin Jokikatua. Tämä osa kaupunkia vanhinta Porvoota. Kadunvarren puutaloissa on pikku liikkeitä, ravintoloita ja kahviloita. Talot ovat hyvässä maalissa, mutta ajan jättämät jäljet näkyvät: kaikki rakennukset eivät enää ole aivan vatupassissa. Ja onhan siellä emeritus-rokkikukko Henry Olavi Aaltosen asuintalokin. Hieman edempänä, Vanhalla Raatihuoneentorilla, sijaitsee Porvoon raatihuone, jossa pidettiin Porvoon valtiopäivät vuonna 1809. Tarkempaa faktaa löytyy raatihuoneen infotaulusta:

Porvoon valtiopäivät tai maapäivät tai herrainpäivät (ruots. landtdagar) olivat Porvoossa Venäjän keisari Aleksanteri I:n määräyksestä maaliskuussa 1809 järjestetty Suomen säätyjen edustajien kokoontuminen. Suomen sota oli tuolloin vielä käynnissä, mutta Venäjän osalta voitettu. Suomalaiset historiantutkijat ovat esittäneet erilaisia tulkintoja siitä, olivatko Porvoossa kyseessä Suomen historian ensimmäiset säätyvaltiopäivät vai perinteiset maapäivät, joiden kautta Ruotsin entiset kahdeksan maakuntaa siirrettiin Venäjän keisarin valtaan. Myöhemmin 1800-luvulla syntyneen suomalaisen perustuslaillisen tulkinnan mukaan Porvoon valtiopäivillä perustettiin Suomen valtio.

Vanhan sillan kautta pääsen Porvoonjoen länsirannalle. Tältä puolelta jokea näkyvät kaupungin tunnusmerkit, punaiset rantamakasiinit Porvoon tuomiokirkko taustanaan. Läntisen Mannerheiminväylän sillan alitettuani tulen uudelle asuinalueelle. Arkkitehtuuri ei ainakaan minun silmääni hivele. Omakotitalojen päätyihin on rakennettu suuret ikkunat. Vaikuttaa siltä kuin jokaisessa talossa aiottaisiin avata jokin kauppaliike suurilla näyteikkunoilla.

Kahvihammasta alkaa kolottaa pahemman kerran. Ylitän joen kävelysiltaa pitkin ja menen torilla olevaan kahvitelttaan. Tyttö lupaa pootoorin ilmaiseksi.

Hotellissa yritän vielä tavoittaa Pettu-Eerikkiä puhelimeen mutta en onnistu. Napsautan telkkarin auki, ja sieltäpä tuleekin toisen huutokauppamiehen kauppamatkoista kertova ohjelma. Seurasin keisarin reissuja aina silloin tällöin muutama vuosi sitten. Ohjelma oli kaikin puolin viihdyttävä kun kaupanteon toisena osapuolena oli aivan tavallisia tallaajia. Mutta myöhemmillä tuotantokausilla esiin nousi aikoja sitten suuren yleisön muistista häipyneitä julkkiksia, jotka nyt ovat päättäneet päästä eroon nurkkiin kertyneestä roinasta. Tavaroista pyydetään täysin tolkuttomia hintoja. Sitten tingitään, ja kaupat syntyvät huutokauppakeisarin tarjoamalla murto-osalla. Sen jälkeen osapuolet kertovat mielipiteensä kaupasta. Huutokauppakeisari on yleensä sitä mieltä, että hän maksoi tavaroista liikaa. Myyjä taas on kauppaansa kovin tyytyväinen kun sai parin tonnin pyyntihinnan asemesta kuusi kymppiä. Vakuuttaa vielä saaneensa sen, mitä halusikin. Ja mikä tärkeintä: oma naama näkyi telkkarissa. Vielä ollaan hengissä, vielä täältä tullaan!

Taitaa olla viisainta kallistua yöpuulle.

Kuninkaantien videot:

- Vaalimaa - Vironlahti
- 3513-tiellä, suuntana Hamina
- Sama tie, sama suunta
- Klamilan seutuvilla, vielä pari kymmentä kilometriä Haminaan
- 3513-tien länsipää
- Downtown Hamina
- 170-tien alkupää Kotkan seutuvilla
- Koukkaus Ruotsinpyhtäälle
- 170-tietä Loviisan läpi
- 170-tiellä Koskenkylässä
- Porvoo


[ Päiväkirjaluetteloon ] [ Edellinen sivu ] [ Seuraava sivu ]