[ Matkareitti ]



Eeron patsas: suosittu pysähdyspaikka Pellossa.


Patsas lakitetaan silloin tällöin punaisella
pipolla.


Korpikoski, taustalla Pullingin laskettelukeskus.


Joen toisella puolella valkoisen leivän ja
hunajan maa.


Turtolan kirkko. Seinustan viereinen kivikasa
on palaneen kirkon portaat.


Kalervo Kallion veistos.


Sankarihaudat ympäröivät veistosta.


Turtolan vanha hautausmaa.


Svanstein: Ruotsin vastine Hollywoodille.


Matinpetäjä.


Tarkista tuosta, jollet usko!


Pörröporo.


Niin että....


...kumpi se nyt oikein on?


Ratasvaara.


Ratasjärvi.


Kartanlukutauko.


Tuosta Ainolan kartanoon.


Uudenmallinen lapinlukko!


Pessalompolon ampumaurheilukeskus.


Kaaranneskosken mökkiasutusta.


Lankojärvi.


Hauskoja kylännimiä riittää.


Tienviitta Oranki Artissa.


Mitähän tuosta nyt sanoisi!


Hmmmmmm!


Oranki Artin taideleiri.


Perillä maalissa.

15.6.2012

Kun keinot loppuvat, pitää ottaa konstit käyttöön: Vaimo on luvannut tehdä kesäsiivoukset lapsuudenkodissaan Pellossa, ja minut on nimetty kuljetusvastaavaksi. Pelkään, että minulle on suunniteltu jonkinlainen rooli myös mattojen pöllytyksessä, samettiruusujen istutuksessa ja muissa kykyjäni vastaavissa apuhommissa, joiden kaikkien laadusta en ole oikein varma. Nostan kotoa lähdettäessä Kawasakin peräkärryyn; jospa se tarjoaisi pakomahdollisuuden arjen ankeudesta!

Olen ratonut Oulun ja Pellon väliä riiausajoistamme, 60-luvun loppupuolelta tähän päivään saakka säännöllisin välein. Napapiirillä, Juoksengin Ratasvaarassa sijaitsee luola, jossa eversti Ragnar Nordström piilotteli sodan jälkeen välttääkseen Valpon käsiin joutumisen. Paikka tunnetaan nimellä Everstin piilo. Olen kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja päättänyt poiketa tutustumaan piilopaikkaan. Se ei vain ole koskaan tuntunut oikein sopivan: pohjoiseen ajettaessa perille Pelloon on enää noin 30 kilometriä, kotiin päin matkatessa on tultu vasta sama matka. Mutta nyt kesäsiivousten vältteleminen tarjonnee siihen mahdollisuuden! Toinen suunnittelemani käyntipaikka on Torasjärven rannalla sijaitseva Ainolan kartano, joka oli eversti Nordströmin omistuksessa, ja jossa kenraali Walleniuskin perheineen yhteen vaiheeseen asusti.

Näin se menee - kai!

Varhaiskesän aamu on kaunis. Sitelen vielä varakanisterin takahäkille ja sitten tien päälle. Peräpää ei ehdi satulassa puutua ennen ensimmäistä pysähdystä. Kylän keskustassa on Eero Mäntyrannan patsas. Patsaan on suunnitellut taiteilijaprofessori Ensio Seppänen, paljastusvuosi oli 1997.

Neljiin olympialaisiin osallistuneen, seitsemän mitalia voittaneen Mr. Seefeldin uraa ei ole tässä syytä sen tarkemmin alkaa käydä läpi. Se oli mittava, vaikka hieman siellä jossakin välissä myös doping haiskahti. Muistan patsaanpaljastustilaisuudessa bonganneeni sankarin itsensä lisäksi ainakin Harld Grönningenin, Sixten Järnströmin, Arto Koiviston, Pertti Teurajärven ja Björn Daelin. Kumma kyllä yhtään naishiihtäjää ei tilaisuudesta jäänyt mieleen, vaikka heitäkin siellä varmasti oli mukana. Patsaan paljasti silloinen Hiihtoliiton puheenjohtaja Esko Aho, joka ei nykyään - kumma kyllä;-) - ole ollut kovinkaan halukas puheenjohtajakauttaan muistelemaan.

Aivan pelkkää auvoa ei Pellon kunnan ja Mäntyrannan yhteiselo ole ollut Vihreän Pysäkin yhteydessä sijainneen Mäntyranta-museon suhteen. Kunta tarjoutui ostamaan museon pokaaleineen kaikkineen ja palkkaamaan yhden henkilön hoitamaan museota. Neuvottelut kariutuivat rahaan - mihinkäs muuhunkaan - ja museo on tätä nykyä suljettu. Todella harmi!

Pysähdyn lyhyesti Korpikoskella. Parkkipaikan kioski näyttää olevan kiinni. Joen vedenpinta vaikuttaa olevan edelleen aika korkealla kevättulvan jälkeen. Nappaan kuvan yli väylän, taustalle tallentuu Pullingin laskettelurinteet.

Parin kilometrin jälkeen joki kapenee; tuostahan uisi kevyesti yli! Ruotsin puoleisen Svansteinin kylän talot putkahtavat näkyviin.

Ajelen Turtolan kylään. En oikein keksi, mitä kuvattavaa täältä löytyisi; Pellopuun tuotantolaitoksen ikuistaminenkaan muistikortille ei tunnu oikein hyvältä vaihtoehdolta. Valitsen aina varman kuvauskohteen: kirkon. Kirkkoihin ja hautausmaihin liittyy aina paikallista historiaa!

"Suomen sotamuistomerkit" -webbisivulta löytyy tietoa Turtolan kirkosta:

Turtolan kirkon edustalla sijaitsevalle sotavuosien 1939–1945 sankarihautausmaalle on haudattu 168 sankarivainajaa. Hautausmaan keskellä on tiukkailmeistä konepistoolimiestä esittävä muistomerkki. Teoksen tekijä, kuvanveistäjä Kalervo Kallio, on perustellut aiheen sotaista ilmettä ihmisen raadollisuudella. Muistomerkin sanoman hän sisällytti muistomerkin jalustaan kaiverrettuun Uuno Kailaan runon sanoihin: ”Takana kaunis isänmaa / kaupungein ja kylin / sinua poikas puolustaa / maani aarteista ylin”. Muistomerkki paljastettiin 11.8.1957. Nykyinen Turtolan kirkko valmistui amerikkalaisten tuella 1953. Sen edeltäjän, vanhan puuristikirkon, tuhosivat Pohjois-Suomesta vetäytyvät saksalaiset sotilaat Lapin sodassa 1944–1945.

Tutkin patsasta tarkemmin. Soturin Suomi-konepistoolissa ei näytä olevan suujarrua; Kalervo Kalliolla on aseen mallina täytynyt olla 9 mm KP/-31 (I), Aimo Lahden ensimmäinen versio aseesta.

Turtolassa on kaksi hautausmaata: uusi ja vanha. Käyn vanhalla. Minulle ei selviä, miksi kylään on perustettu toinen kirkkomaa, varsinkin kun täällä vanhallakin tuntuu olevan reilusti tilaa. Parhaat paikat ovat vielä täysin vapaina!

Palaan jokirantaan. Nappaan kuvan Svansteinista. Kylän takana olevan vaaran päälle on pystytetty kyltti, jossa seisoo kylän nimi isoin kirjaimin. Joku kyläläisistä lienee joskus käynyt Hollywoodissa ottamassa hieman mallia!

Pienen, käppyräisen männyn kyljessä näyttää olevan jokin laatta. Siinä kerrotaan petäjän olevan Pellon kunnan rauhoittama. No joo, eiköhän tässä nyt tullut Turtolaa ihan riittävästi!

Ennen Juoksenkia on mukava kahvittelupaikka nimeltään Pörröporo. Porotuotteitakin sieltä voi toki ostaa. En nyt tällä kertaa kuitenkaan sinne poikkea.

Juoksengissa kurvaan Tuomaan Pajan pihaan. Toinen kyltti kyllä väittää paikan olevan Tuomaan Tupa. Mutta kun se on minulle aina ollut Tuomaan Paja, niin pajan pihalla minä nyt päätän polttaa piipullisen.

Juoksenki sijaitsee napapiirillä - pohjoisella sellaisella, tietenkin. Wikipedia tietää kertoa pohjoisesta napapiiristä muun muassa seuraavaa:

Pohjoinen napapiiri määrittää yöttömän yön tai keskiyön auringon esiintymisen etelärajan ja vastaavasti kaamoksen, sydäntalven auringottoman alueen etelärajan. Napapiirin pohjoispuolella auringon keskipiste on horisontin yläpuolella ainakin yhden kokonaisen vuorokauden vuodessa ja vastaavasti vähintään yhden kokonaisen vuorokauden sen alapuolella. Napapiirillä nämä tapahtuvat täsmälleen kerran vuodessa, kesä- ja talvipäivänseisauksen aikana.

Tuohan on selvää. Mutta sitten asia menee hieman mutkikkaammaksi:

Lyhyellä aikavälillä napapiirin sijaintia voidaan pitää suunnilleen vakiona, vaikka vuosittainen liike on keskimäärin 14 metriä. Tämä liike, joka tarkoittaa maan akselin kaltevuuden muutosta, on monimutkaisten sekä lyhyt- että pitkäaikaisten tähtitieteeseen ja maan rakenteeseen liittyvien vetovoimien yhteisvaikutusta. Maapallon akselikallistuman vaihdellessa siirtyvät myös napapiirit ja kääntöpiirit sen mukaisesti. Vaihtelun pitkäaikainen pääsykli aiheuttaa napapiirin vaihtelun leveyspiirien 65,5° ja 67,9° välillä 41 000 vuoden aikana. Tämän syklin vaikutuksesta napapiiri liikkuu nykyisin kohti pohjoista. Maan pyörimisakseliin vaikuttaa myös lyhytaikaisempia vaihteluita, kuten auringon ja kuun vetovoimista johtuva nutaatio, jonka pääsykli on 18,7 vuoden pituinen ja amplitudi 9 kaarisekunnin luokkaa, joka vastaa vajaata 300 metriä eteläpohjoissuunnassa. Lisäksi on muita muun muassa planeettojen prekessioliikkeistä kumpuavia häiriöitä, joiden aikaskaala vaihtelee ja päiväsiirtymissä vaikutus on metrin suuruusluokassa suuntaan tai toiseen.

Tällä väylänvarren tiellä tuo vaihteluväli on Ala-Vojakkalasta Sieppijärvelle. Eli en minä taida välttämättä napapiirillä nyt piiputellakaan!

Ratasvaaran alarinteellä kyltti viisaa Ratasjoentielle kohti Everstin piiloa. Ratasjoen tietä satakunta metriä, ja siitä erkanee metsäautotie. Teiden risteyksessä on opastetaulu Everstin piilolle. Sen mukaan luola ei olekaan rantatien varressa, vaan muutama kilometri Ratasjoen tien suunnassa. Eiköhän sinne semmoinen polku mene, että sen pystyy ajamaan! Etsin polun päätä, mutta sitä ei yksinkertaisesti löydy. Ajan hyvän matkaa metsäautotietä samoin tuloksin: pelkkää vitakkoa molemmin puolin tietä. Palaan takaisin opastetaululle. Piiloluolalle näkyy pääsevän myös Ratasjoen tieltä. Sinne!

Ajelen opastetaulun esittämän noin kolmen kilometrin pätkän. Ratasjoen tieltä poikkeaa neljä metsäautotietä; yhdessäkään risteyksessä ei ole kylttiä Everstin piilolle. Kokeilen summassa yhtä. Kilometrin päässä käännyn takaisin, ei se täällä ainakaan ole. Pitäköön eversti piilonsa, hyvin osasi kätkeytyä!

Ohitan Ratasjärven. Tie kulkee vaarojen välissä, maatiloja on siellä täällä. Viljelysmaat vaikuttavat kosteilta rutakoilta, mutta dinosauruksen munariveistä päätellen heinä niillä kyllä kasvaa.

Törmäslompolossa pistän itseni takaisin kartalle. Tästä ei ole Ainolan kartanon tienhaaraan kuin kymmenkunta kilometriä.

Eversti Nordström osti Ainolan kartanon vuonna 1939. Sotavuonna 1939-40 elämä Ainolassa oli vilkasta, lähes 50 henkeä oli majoittunut Ainolaan. Perheenjäsenten ohella siellä olivat professori T.M Kivimäen sekä kenraali Walleniuksen perheet. Kuuluisuuksia Ainolassa on vieraillut useasti. Eversti Nordströmiä on käynyt tapaamassa Saksan 20.vuoristoarmeijan ja Lapin armeijan komentaja kenraalieversti Eduard Dietl, presidentti Kekkonen, Lapin läänin maaherrat, sekä Ruotsin armeijan kenraaleita. Nykyään Ainola toimii metsästystilana.

Ainolaan johtaa hyväkuntoinen soratie. Penkalla seisoo kyltti, joka muistuttaa tienkäyttäjää siitä, että hän ajaa omalla vastuullaan. Hieman kummastuttaa! En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että voisin ajaa jonkun toisen vastuulla! Omillaan on pitänyt tulla toimeen, vaikka tulokset ovat joskus olleet mitä ovat olleet.

Muutaman kilometrin päästä tien oikealla puolella alkaa pilkottaa pieni järvi. Erotan myös teräslangasta tehdyn aidan, joka eristää tien ikäänkuin siulan pohjaan. Siula päättyy vankkaan teräsaitaan, jonka yläpuolella on muutama valvontakamera. Kolme kylttiä kertoo tulijalle, ettei hän todellakaan ole tervetullut!

Nousen pyörältä ja ripustan kypärän peilinvarteen. Peilistä näkyy kurkkivan se kuuluisa äimän käki! Mitä tämä oikein tarkoittaa!? Mihin täällä keskellä korpea tarvitaan moista valvontaa!? Entisaikaan, eikä niin kovin entiseenkään, näillä pohjoisen kairoilla talo lukittiin laittamalla harja nojalleen ovea vasten. Mutta kyllä nyt kehitys on kehittynyt pitkälle! Äimistelen suojavarustuksia hetken. Aidan turvallisemmalla puolella olevan talon pihassa näkyy liikettä. Odotan, että joku tulisi häätämään minut pois kun en oikein tunnu ymmärtävän kylttien sanomaa. Pihan väki teeskentelee, etteivät he näe minua.

Lyön kypärän päähäni ja ajelen takaisin. Tämä hieman sotahistoriaankin liittyväksi tarkoitettu päiväreissu alkaa maistua pikkuisen paskalta!

Paikannimikyltti kertoo minun tulleen Pessalompoloon. Tien varteen ilmestyy taloja. Päätän pysähtyä hetkeksi kyläkeskuksessa. Ajelen eteenpäin. Talot loppuvat. Jaha, Pessalompolo-city olikin sitten siinä! Pysähdyn hetkeksi Miekojärven ja Pessalompolon välisen salmen ylittävälle sillalle. Kesäinen järvimaisema on kaunis!

Käännyn Kaaranneskoskentielle, joka muutaman kilometrin päästä kapenee tavalliseksi metsäautotieksi. Täällä on talven aikana tehty metsätöitä, joillakin lansseilla on vielä korjaamatonta puutavaraa. Tien on paikoin kauttaaltaan männynoksien peitossa. Taitaa olla syytä vähän varoa mistä ajaa; renkaanpaikkausvälineitä ei tullut mukaan - eikä kyllä hommaan tarvittavaa taitoakaan! Lankomies tuskin ihastuu, jos joudun soittelemaan ja pyytämään noutokyytiä.

Pehmeä hiekka vemputtaa etupyörää. Se vakautuu vasta kun vauhtia saa kerättyä tarpeeksi. Muistan Poromies-Timon ohjeen Islannin reissulta: vemputusta ei kannata yrittää korjata ohjaustangon liikkeellä, korjaus tulee aina myöhässä. Hyrrävoimat kyllä hoitavat homman.

Kurvin jälkeen putkahtaa näkyviin laaja aidattu alue, jonka keskellä seisoo joukko vallan uusilta vaikuttavia rakennuksia. Portaalin päällä oleva kyltti kertoo paikan olevan Pessalompolon ampumaurheilukeskus. Paikalla ei näy ristin sielua. Jään hetkeksi kummastelemaan löydöstäni. Kyltti kertoo täällä jotain tapahtuneen vuonna 2006, lyhenne SHL viitannee Suomen Hiihtoliittoon. Hyvä paikka pitää hiihtokisoja, tänne eivät turhanaikaiset hemohestestaajat osu vahingossakaan!

Olen kesän aikana alkanut vähitellen tottua pehmeällä tienpinnalla ajamiseen - ehkäpä joskus vielä pystyn tästä nauttimaankin! Voi olla, että soralla ajamisen oppii parhaiten ajamalla soralla. Ja kun kapulaa kiertää, on pakko sanoa, että pikku-Kawassa on enemmän pyörää kuin minussa on miestä! Todella mainio helmikuinen hankinta!

Pysähdyn Kaaranneskoskella juomaan termoksesta kupin kahvia ja syömään vaimon mukaani laittamat rieskaeväsleivät. Rieskat ostimme edellisenä päivänä Joen Laulusta (Joe's Song??) Karungista. Rieskan hankkiminen sieltä on tarkkaa hommaa kuin sian tappaminen: rieskoja on kahta lajia - paksuja ja ohuita. Paksut rieskat ovat jauhoisia ja niin haperoisia, että katkeavat käteen otettaessa tärppäysten kohdalta. Ohuet ovat sitkeitä, ja niiden syöminen tuntuu syömiseltä. Juuri semmoisia anoppivainajakin laittoi.

Kahvi maistuu, samoin rieskaleivät. Päällä olleet juustonviipaleet olisivat kyllä saaneet olla hieman rasvapitoisempia! Poltan kääreenä olleet voipaperit ja poljen tuhkariepaleet maahan.

Mutkan takaa lähestyy vanha mies polkupyörällä. Vierellä jolkuttaa koira hihnassa. Mies hidastaa vauhtiaan; vaikuttaa siltä, että hän haluaa tulla juttusille. Tulee kuitenkin parempiin aatoksiin ja jatkaa polkemistaan. Vastaa kuitenkin kun heilautan kättäni.

Soratie levenee, ja soralla mennään Sirkkakoskelle asti. Miekojärvi pilkahtelee näkyviin tavan takaa. Sirkkakoskella pitäisi olla seuraavana päivänä uistelukilpailut. Kurvaan satamaan katsomaan, millaisia kisavalmisteluja siellä tehdään. Satama on tyhjä. Nurkan takaa ilmestyy mieshenkilö, ehkäpä hänellä on jotain tietoa asiasta. Kaveri kertoo, että uistelukisa ei enää vedä osallistujia yhtä paljon kuin ennen. Syytä kiinnostuksen hiipumiseen hänkään ei osaa sanoa. Toisaalta "tämä nyt on tämmöistä" selittää aika paljon.

Lankojärven länsipuolinen tie on päällystetty mutta pahasti roudan repimä. Pysähdyn polttelemaan piipullisen ja tutkiskelen samalla karttaa. Voisin ajaa Koutuksentietä ja sieltä kairan läpi Pelloon. Mutta päivä on jo pitkällä, ja tuo reitti tekisi melkoisen mutkan varsinkin kun haluan vielä käydä vilkaisemassa, millainen paikka se Oranki Art oikein on. Päätän ajaa Matinlompoloon ja sitä kautta Rovaniementielle.

Pienestä alamäestä kerätyn tukipotkun avittamana Kawasaki kulkee tasaisella hieman toista sataa! Vau!! Seuraava vastale tosin hyydyttää pyörän menohaluja.

Kirkon kulmalla tavoitan taas 21-tien. Sitä pari kilometriä pohjoiseen ja käännyn vanhalle väylänvarren tielle. Ensimmäinen vastaan tuleva kylä on nimeltään Lempeä, toinen nimeltään Unhola. Olisi kiva saada tietää, mitä syitä ja tarinoita noiden kylien nimeämiseen liittyy! Naamijoella käännyn Orankitielle.

Orankitien varrelta, jokirannasta, pitäisi löytyä sodanaikaisen vankileirin jäänteet. Mitään opastetta ei kuitenkaan silmiini osu, enkä viitsi alkaa paikkaa hakeakaan. Käännyn Oranki Artiin johtavalle metsäautotielle.

Oranki Art ry:n webbisivuilta löytyy seuraavanalaista tietoa yhdistyksestä:

Oranki Art ry on Oranki Art -ympäristötaidenäyttelyiden järjestämistä varten perustettu kuvataideyhdistys.

Oranki Art ry:n toiminnan tarkoitus on tehdä nykytaidetta tunnetuksi ja edistää nykytaiteen esittämistä, edistää taiteilijoiden ja yleisön välistä vuorovaikutusta sekä lisätä kuvataiteilijoiden keskinäistä kanssakäymistä.

Lisäksi yhdistyksen tarkoitus on uudistaa ja kehittää kansalaisten kuvataidekäsitystä ja edistää kuvataiteiden harrastusta ja laatua.

Oranki Art ry:n toiminnan keskeiset tavoitteet ovat kuvataidetarjonnan lisääminen Lapissa.

Oranki Art ry on kuvataiteilijoiden Pekka Syväniemi, Jari Kylli ja Lasse Lassheikki, Orangissa 17.8.2003 perustama yhdistys, joka on rekisteröity 13.2.2004.

Näyttelyalue on noin puoli kilometriä pitkä, kapea mäntymetsäinen soraharju, jonka laella on tie, jota pitkin kulkien voi tutustua taideteoksiin.

Kysyn ajo-ohjetta parilta tien vieressä seisoskelevalta pojankoltiaiselta. Pojat arvioivat, että harjulle kannattaa ajaa sen kauimmaisesta päästä, koska nousu siellä on loivempi.

Ajan harjulle, napsin kuvia sieltä sun täältä ja äimistelen, mitä kaikkea taiteeksi kutsutaan.

Polkua pitkin lähestyy mies risuja ja putkenpätkiä olallaan. Kysyn, niistäkö pitäisi taideteoksen syntyä. Hän laskee taakkansa maahan ja sytyttää tupakan. Sanoo ainesvärkkien menevän teoksen pohjaan. No, niinpä tietenkin, mitenkäs minä en sitä hoksannut! Juttelen miehen kanssa jonkin aikaa ja kyselen elosta ja olosta Oranki Artissa. Päällimmäiseksi vaikutelmaksi minulle jää, että harju on mitä soveliain kesänviettopaikka. Kaveri kysyy, osaanko kuvitella parempaa mestaa ottaa muutama kalja illalla saunan jälkeen. Vastaan, etten osaa sanoa: vertailukohta puuttuu kun en oikein pidä oluen mausta. Taiteilija purskahtaa nauramaan, ja sanoo, että kaikissa meissä puutteemme on. Ei kuitenkaan suostu kertomaan omistaan, vaikka niitä yritän perätä. Toivottelemme toisillemme hyvät päivänjatkot.

Napsautan videokameran päälle ja ajan harjukierroksen uudelleen. Tuntuu, että päivän taidepläjäys on nyt koettu!

Ajelen vielä Orajärven kylän läpi. Kyläraitti on kovin hiljainen.

Päivä alkaa olla pulkassa. Sitelen illan mittaan pyörän kiinni peräkärryn lavalle; onpa sitten aamulla valmiina kun on kotimatkan aika.

Päivän videot:

Pellon kylänraitilla
Korpikoski
Juoksenki
Ratasjoen tienhaara
Everstin piiloa etsimässä
Ainolantiellä
Kaaranneskosken oikotiellä
Kahvi- ja piiputtelutauko Kaaranneskoskella
Sirkkakoski
Matinlompolo
Takaisin Väylänvarteen
Kohti Oranki Artia
Oranki Artin harjulla
Maali häämöttää


[ Päiväkirjaluetteloon ]