[ Matkareitti ]



No, katsokaa nyt itsekin!


Kianta-laiva Kiantajärven rannassa
Ämmänsaaressa.


Satumainen onni ja etuoikeus saada
nojata ihka elävään Harrikkaan!


Talvisodan aikaiset taistelupaikat
Suomussalmella.


Tuossa vielä vähän lisää.


Ämmänsaaren ja Suomussalmen kirkonkylän
erottava Haukiperän salmi.


Haukiperän muistomerkki: "Tähän
päättyi talvisodan aikana
9.12.1939 vihollisen eteneminen".


Liekkipatsas - Suomussalmen taisteluiden
päämuistomerkki.


Hjalmar Siilasvuo: "Moni urhea soturi lunasti
sydänverellään Suomussalmen suuret
voitot. He näyttivät kansalleen
kunnian tien, joka oli raskas,
mutta ainoa".


Kaima tutkii seppelenauhaa.


Suomussalmen kirkonkylän ainoat
elolliset olennot.


Suomussalmen kirkko.


Räjähteiden säilytyskoppi: "6.-27.12.1939
riehuivat kiivaat taistelut
Suomussalmen kirkolla. Tontille
jäi kertomaan näistä päivistä
vain tämä ammusten runtelema "rakennus".


Hulkonniemen taistelujen muistomerkki.


Kylänmäki.


Kylänmäen muistomerkki: "Tällä paikalla
katkaistiin vihollisen vetäytymistie
vuoden viimeisinä päivinä 1939.
Satakunnasta tuodun kiven pystytti PPP 6".


Hiljaisia kainuulaisia.


Kansa on saanut uuden jäsenen.


Sade uhkaa ihan tosissaan.


Sitten se ei enää uhkaa.


Piispajärven rantaa.


Alassalmen muistomerkki: "Tähän
pysäyttivät Kainuun korpisoturit vihollisen
etenemisen 6. joulukuuta 1939".


Linnasalmi - suuntana inha itä.


Downtown Juntusranta.


Downtown Juntusranta.


Downtown Juntusranta.


Juntusrannan huvila-asutusta.


Arolan maatilan
vanha päärakennus.


Pyöriä tuskin kannattaa lukita!


Matkarekvisiitta tuskin voisi
olla parempaa!


Vai mitä, häh?

22.5.2009

Isä ei ole koskaan niistä karkeloista paljon puhunut. Muistan joskus poikasena kysyneeni, mitä hän siellä rintamalla teki. Vastaus kuului, että "no, mitä siellä nyt tehtiin". Enempi utelu tuntui turhalta.

Pakko sinne on lähteä katsomaan, miltä ne paikat tänä päivänä näyttävät. Olli on kyllä sanonut, ettei siellä maastossa oikein mitään ole enää näkyvissä, varsinkin kun taistelut käytiin suurimmaksi osin teiden varsilla. Mutta jotain vissiin kuitenkin. Kaima-Pekka on luvannut lähteä mukaan. Mennään!

Mikä voisi paremmin ryydittää reissun alkua kuin maatamme vapauttamaan lähteneelle puna-armeijalle sävelletty laulu, Ota meidät vastaan, Suomi-kaunotar!

Kevätaamu on kuulakkaan kirpeä kun kurvaan hakemaan Kaimaa. Onkin jo valmiina. Sovimme ajelevamme Oulun kaupungin Ylikiimingin kaupunginosan kautta Puolangalle ja sieltä kairan poikki Suomussalmelle.

Tänne laitakaupungille tulee meiltä matkaa 45 kilometriä. Näiden uusien maalaisserkkujen kylän läpi ajaessani muistan Kalevassa vastikään olleen jutun, jonka mukaan Oulun ja Ylikiimingin yhdistyttyä 1.1.2009, laajentuneen kaupungin nykyinen keskipiste siirtyi ojitetulle suolle, kilometrin verran Ylikiimingin kirkosta luoteeseen Kiiminkijoen toiselle puolelle.

Apua! Ne jyrää meitin!

Puolangan kirkonkylä putkahtaa esiin mäennyppylän takaa. Täällä on varhemmin aamulla satanut; tie on märkä, ja ilma on kostean kolea. Varmaan tässä jo kahvin edestä tulikin. Pyörätkin on syytä tankata. Kurvaamme tankille paikalliselle Shellille. Maksamme bensat ja kahvit kassalle. Paikallinen viisasten kerho keskeyttää kokouksensa ja keskittyy tarkkailemaan meidän touhujamme. Ulkona ripeksii vettä, mutta kattolipan alla oleva pöytä on kuiva. Siirrymme sinne. Viisasten kerho siirtyy asialistallaan eteenpäin. Äänenpainot ja sananvalinnat kuulostavat kovin perussuomalaisilta. Timo Soinin populismi on täällä langennut hedelmälliseen maaperään.

Keräämme kamppeemme, vaihdamme muutaman sanan paikallisen hondamiehen kanssa ja painumme takaisin tien päälle. Ennen Suomussalmelle johtavaa 891-tienhaaraa saamme ravakan sadekuuron niskaamme.

Kainuun kairaa: vaaroja ja pitkiä asumattomia taipaleita piisaa tunteroisen ajoon.

Ajamme Kiantajärven rantaan, Suomussalmen Matkailutoimiston pihaan. Mielestäni olen kyllä Ämmänsaaressa, en Suomussalmella. Suomussalmen kirkonkylähän on järven toisella puolella. Paikkakuntalaiset saattaisivat kyllä olla kanssani osin eri mieltä. Viisainta katsoa Wikipediasta:

Suomussalmen kirkonkylä oli talvisotaan asti kunnan keskus. Kirkonkylän tuhouduttua joulukuussa 1939 täysin valtioneuvosto päätti siirtää kunnan hallinnon Ämmänsaareen järven länsirannalle. Sodan jälkeen 5-tien linjaus johti liikennevirrat järven länsipuolelle.

Kirkonkylä jälleenrakennettiin, mutta Ämmänsaari kasvoi 1950-1960 luvuilla kirkonkylää suuremmaksi. Ämmänsaaren nimi muutettiin 1990-luvun lopulla Suomussalmeksi, mutta myös nimeä Ämmänsaari käytetään edelleen.

Eli tasapeli! Molempi parempi!

Juomme kahvit matkailutoimiston baarissa. Huomautan Kaimalle, että meidän ajoreittimme on Talvisodan taistelujen etenemisen suhteen jotensakin takaperoinen. Lehtovaara ja Raate olisivat aikajärjestyksessä luontevimmat lähtöpaikat, mutta katsotaan nämä nyt yksi kerrallaan sitä mukaa kuin taistelupaikkoja eteen tulee. Ja näin sulien vesien aikana puna-armeijan pakoreitin seuraamisessa pitkin Kiantajärveä olisi siinäkin omat hankaluutensa.

Kysymme baarin tädiltä, onko Juntusrannalta mahdollisuus saada bensaa. Ei kuulemma ole. Piispajärvellä on joskus ollut jonkinlainen bensa-aseman tapainen, mutta seuraava varma ostopaikka pohjoisen suunnassa on Kuusamossa. Paras siis lirutella tankit täyteen täällä, varsinkin kun Harrikan tankkiin ei juuri yli kymmentä litraa mahdu.

Kurvaamme täysin tankein ja puoliksi täysin vatsoin muutaman kilometrin Haukiperän sotatantereelle. Eli tämä on Suomussalmen taisteluiden kulminaatiopiste, jonka jälkeen voittamattomasta puna-armeijasta tuli nimensä mukaan armeija, joka ei täällä enää voittanut yhtään mitään. Edessä oli vain surkea pako omalle puolen rajaa.

Mutta kerrataanpa hieman historiaa:

Suomussalmen pohjoisosassa Juntusrannan Lehtovaarassa neuvostojalkaväkirykmentit 81.Vuor.JR., 662.JR ja Raatteessa 759.JR tunkeutuivat rajan yli. Neuvostodivisioonan ensimmäinen tavoite oli Suomussalmen kirkonkylä, jonka jälkeen aikomus oli jatkaa kohti Oulua ja katkaista Suomi sen kapeimmalta kohdalta. Juntusrannan suunnasta hyökkäävät joukot jakautuivat kahteen osaan siten, että 662.JR kääntyi pohjoiseen kohti Kuusamoa ja 81.Vuor.JR. etelään kohti Suomussalmen kirkonkylää.

Lähes kymmenkertaisen ylivoiman edessä suomalaisjoukkojen oli vetäydyttävä; ensin Suomussalmen kirkonkylään, jonka ne polttivat 7.12., ja sen jälkeen Kiantajärven etelärannalle. Puolustuksen painopiste oli Haukiperän lossin lähimaastossa, jossa aloitettiin heti puolustuksen parannustyöt.

9.12. neuvostojoukkojen onnistui tykistö- ja kranaatintulen suojassa ylittää salmi ja saada aikaan murtuma suomalaisten asemiin ja päästä tienhaaran maastoon. Jää ei kuitenkaan kantanut panssarivaunuja eikä muuta raskasta kalustoa. Suomalaisten onnistui vastahyökkäyksellä lyödä hyökkääjät takaisin.

Edellisenä päivänä oli Suomussalmelle saapunut eversti Hjalmar Siilasvuo joukkoineen käskynään hyökätä ja lyödä Suomussalmen kirkolle edennyt neuvostodivisioona.

Kirkonkylän valtaaminen ei onnistunut. Siilasvuo siirsi taistelujen painopisteen Hulkonniemeen, kylän länsipuolelle, ja idässä Kuomajoelle torjumaan apuun rientänyttä, Raatteen tietä edennyttä ja huonosti talviolosuhteisiin varustautunutta Neuvostoliiton 44.D:aa; niin sanottua ukrainalaisdivisioonaa.

Rapsimme muutaman kuvan Haukiperässä ja ajamme sillan yli Kuhmoon johtavan tien risteykseen. Risteyksen oikealla puolella on Talvisodan päämuistomerkki - Liekkipatsas. Paikallinen veteraaniyhdistys on tuonut patsaalle muistoseppeleen. Tutkimme hetken patsaan jalustassa olevaa karttaa. Sitten jatkamme matkaa kirkonkylälle tarkoituksenamme löytää ainoa taisteluissa tuhoutumatta jäänyt rakennus.

Kylänraitti on täysin hiljainen, ei niin ristin sielua näkyvissä. Taitaa olla kainuulainen siesta menossa! Etsimämme "rakennus" löytyy kirkkoa vastapäätä. Kuva siitä pitää toki ottaa. Rankat sadekuurot pitävät huolen siitä, ettei pysähdyksistä tule turhan pitkiä. Ajamme salmen yli Hulkonniemeen. Niemen lounaiskolkassa olisi Ilmari Kiannon Turjanlinnan rauniot. Mutta sinne ei mene tietä, eikä metsässä rämpiminen oikein innosta. Pala sotahistoriaa jää nyt kyllä näkemättä. Wikipediaankin tuo tapaus on kirjattu:

Talvisodan puhjettua Kianto perheineen joutui jättämään Turjanlinnan 7. joulukuuta 1939, kun venäläiset joukot saapuivat Suomussalmen kirkonkylän lähelle ja Turjanlinnan alue joutui taistelunäyttämöksi. Saman päivän iltana paloi koko Suomussalmen kirkonkylä suomalaisten sytyttämänä. Joulukuussa rintamalinja kulki Turjanlinnan alueen läpi, ja suomalaiset joukot polttivat Turjanlinnan 19. joulukuuta 1939. Turjanlinnan rakennuksista säilyi vain sauna ja jäkäläriihi. Näiden Hulkonniemen taisteluiden aikana myös Kiannon poika Jormo Gabriel Kianto haavoittui vaikeasti noin 2 kilometrin päässä Turjanlinnasta.

Kianto tuomittiin talvisodan jälkeen maanpetoksen yrityksestä puoleksi vuodeksi kuritushuoneeseen, koska hän oli jättänyt talonsa Turjanlinnan kuistinpöydälle tyhjän sikarilaatikon, jonka kanteen hän oli kirjoittanut venäjänkielisen viestin: "Venäläiset toverit! Kunnioittakaa sivumenolla köyhän kirjailijan kotia. Tuossa on saari autiona ynnä huvila itään päin muine rakennuksineen. – Olen minäkin ollut Moskovassa v. 1901–03." Saaressa, johon hän viittasi, olivat hänen kaksi omaa kalamajaansa, ja huvila itäänpäin tarkoitti hänen vanhimman sisarensa kookasta asumusta - sisaren kanssa oli ajoittain huonot välit. Länteen hän ei halunnut venäläisiä neuvoa, koska hänen vaimonsa ja pikku tyttärensä olivat juuri sinnepäin lähteneet jäätä pitkin sotaa pakoon.

Tämän tekstin jouduttua suomalaisten käsiin se tulkittiin ilmoitukseksi läheisen talon miehittämättömyydestä, mikä katsottiin vakoiluksi. Hänet tuomitttiin kuudeksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen ja kansalaisluottamuksen menettämiseen. Hän oli vähällä tulla ammutuksi. Presidentti Kyösti Kallio armahti Kiannon kuritushuoneesta ennen tuomitun ajan päättymistä. Jutun seurauksena Kianto erotettiin "maanpetturina" useista kulttuuriseuroista, muun muassa Suomen Kirjailijaliitosta, jota hän itse oli ollut perustamassa, ja myöskin Karjalan Heimosoturiliitosta. Katkeroitunut j a tuomiota oikeusmurhana pitänyt Kianto kirjoitti tapauksesta päiväkirjansa pohjalta teoksen Omat koirat purivat, joka kuitenkin pääsi julkisuuteen vasta 1946.

Hänen maineensa palautettiin julkisesti 1950-luvulla ja myönnettiin, että tuomio oli väärä.

Hulkonniemessä saamme niskaamme kunnon raekuuron. Peukalonpään kokoiset jääpallot iskevät kipeästi hanskojen ja ajopusakan läpi. Lännessä näyttäisi olevan hieman kuivempaa. Ajamme Kylänmäelle.

29.12.1939 Kajaanin pataljoona (PPP 6) eteni Hulkonniemestä kohti venäläisten hallussa olevaa Kylänmäkeä. Pataljoona pääsi JR 27:n yhteyteen, ja yhdessä ne onnistuivat iskemään vihollisen pakosalle Kiantajärven jäälle.

Suomalaisjoukot tavoittivat kuorma-autoilla ajaen noin kilometrin pituisen pakenevan viholliskolonnan. Kapteeni Kuistion johtamat, konetuliasein varustetut miehet tuhosivat jäälle noin 500 vihollista.

Myös kirkonkylää hallussaan pitäneet vihollisjoukkojen rippeet pakenivat jäätä pitkin kohti Juntusrantaa.

Tutkailemme hetken Kylänmäen maastoa. Löydämme muutamia kaivantoja, jotka hyvällä mielikuvituksella voisi tulkita ampumapoteroiksi. Mutta melko hyvin aika on korjannut sodan arvet. Nyt kohti Piispajärveä.

Muutaman kilometrin päästä tien oikealta puolelta putkahtaa näkyviin joukko heinäseipäisiin vaatetettuja ihmishahmoja. Pakko pysähtyä katsomaan!

Kyltistä käy ilmi, että niityllä seistä pojottaa 1200 taiteilija Reijo Kelan luomusta. Aika vaikuttava porukka - ja todellakin hiljainen. Hahmot vaatetetaan uudelleen kahdesti vuodessa. Työpaja Hanslankarit vastaavat hiljaisen kansan huollosta.

Valitettavasti tilataideteoksen viereisessä niittykahvilassa on yhtä hiljaista kuin niitylläkin - ovikin kiinni parin kilon lukolla.

Kuurottainen sade muuttuu jatkuvaksi. Välillä sitä tulee aivan kaatamalla. Ajamme Piispajärven kylään saakka. Osumme kaupalle, jossa matkailutoimiston täti väitti joskus bensaa myydyn. Vaan ei ole myyty enää aikoihin, bensamittarit ovat rikki ja ruosteessa. Kauppakin on kiinni. Pidämme kuistin lipan alla tuumaustauon.

Toteamme ajaneemme epähuomiossa Alassalmen muistomerkin ohi. Tai minähän se oikeastaan nokkamiehenä syypää olen. Tämä vain ei ole oikea hetki sitä myöntää. Takaisin tulosuuntaan. Sade hellittää hieman. Löydämme Alassalmen muistomerkin, josta pitää toki saada kuva.

Kuusamoa kohti suunnanneen venäläisen 662.JR:n eteneminen pysähtyi Alassalmen taisteluissa. Vihollista vastaan lähetettiin Kuusamon pataljoona, jonka komentajana taistelujen ratkaisuvaiheessa toimi everstiluutnantti Paavo Susitaival. Suomalaisjoukkoja täydennettiin taisteluarvoltaan heikolla JR 65:llä, jonka komentajana toimi everstiluutnantti Karl Mandelin. JR 65 koostui pääosin 40 vuotta täyttäneistä reserviläisistä ja kouluttamattomista alokkaista. Lisäksi joukko oli huonosti ja puutteellisesti varustettu. Miehillä oli aseina 1871-vuosimallin Berdan-kivääreitä, eikä huoltojoukoille ei ollut antaa aseita lainkaan.

Paavo Susitaival (alun perin Siven) tunnettiin erittäin särmikkäänä persoonana, joka tuli Siilasvuon kanssa yhtä huonosti toimeen kuin Siilasvuo hänen kanssaan. Herrat eivät tiettävästi olleet kertaakaan suoraan yhteydessä toisiinsa Suomussalmen taisteluiden aikana. Yhteydenpito hoidettiin puhelimitse Kajaaniin Pohjois-Suomen ryhmän esikunnan toimiessa välittäjänä.

Hieman äkkivääriä taisivat olla myös Susitaipaleen sukulaiset. Hänen veljensä Bobi Siven, joka toimi Repolan nimismiehenä, ampui itsensä vastalauseena Tarton rauhansopimukselle. Bobin tappanut luoti ommeltiin myöhemmin kiinni Akateemisen Karjala-Seuran lippuun.

Joka tapauksessa Alassalmen taistelut olivat menestyksekkäimmät Suomussalmen yksittäisistä taisteluista kun mittarina käytetään viholliselle tuotettuja tappioita.

Ja mikäpä siinä: tapettujen vihollisten määrä on toki aika objektiivinen mittari sotatyön tuloksellisuutta arvioitaessa!

Vaan oletko koskaan yrittänyt kiskoa ajohanskaa märkään käteen? Onnistuu vain Talvisodan hengessä!

Esitän Kaimalle, että tekisimme vielä pienen koukkauksen Palovaarasta Linnasalmelle. Sieltä sitten keulat kohti Juntusrantaa ja Lehtovaaraa. Sopii hyvin!

Ajamme Palovaaraan ja käännymme Juntusrantaan johtavalle tielle. Muutaman kilometrin päästä Kiannanniementielle. Sade lakkaa kokonaan kun tulemme Linnasalmelle. Tässä on syytä pysähtyä myös vastaamaan luontoäidin kutsuun; pidätyskyky kun alkaa olla samaa luokkaa kuin Ruotsin poliisilla.

Suomalaisten tiedustelu petti sodan alussa pahemman kerran. Vihollishyökkäyksen painopisteen oletettiin olevan Raatteen tien suunnassa. Tosi asiassa se oli Lehtovaarassa, Juntusrannassa. Noin 4500 puna-armeijan sotilasta työntyi rajan yli Karttimossa torvisoittokunnan tahdittaessa etenemistä. Vastassa oli noin joukkueen vahvuinen rajaosasto. Arvioiden mukaan sataa hyökkääjää kohti oli yksi puolustaja.

Musertavan ylivoiman edessä suomalaisjoukot vetääntyivät Linnasalmen yli Mustalahteen, jossa käytiin ensimmäiset rajut taistelut. Suomussalmen kirkolla olevassa esikunnassa pidettiin Juntusrannasta tunkeutuvan vihollisen vahvuutta liioiteltuna. 2.12. joukkueenjohtaja vänrikki Elo päätti lähteä itse kirkonkylän esikuntaan selvittämään tilannetta. Matkalla hän tapasi luutnantti Airanteen, joka arveli vänrikin joutuvan esikunnassa vastuuseen joukkueensa jättämisestä. Epätoivoissaan vänrikki Elo otti kiväärinsä ja ampui itsensä.

Ajamme Keträvaaran ja Hallasenahontien kautta Juntusrantaan. Juntusranta on Ruhtinansalmen alueen pikku kylistä suurin pikku kylä. Se sijaitsee kauniilla paikalla Kiantajärven rannalla. Kunnon valokuvan ottaminen osoittautuu kuitenkin hankalaksi. Talot ovat sen verran hajallaan toisistaan, ettei tiivistä kyläkokonaisuutta saa kameraan tallennetuksi. Käväisemme myös järvirannassa, mutta ei sieltäkään oikein mitään kuvattavaa löydy.

Juntusrantalaisten kohtalo vihollisuuksien alettua oli ankea. Suomussalmen nimismies noudatti kirjaimellisesti käskyä olla evakuoimatta siviiliväestöä, jottei Neuvostoliitto saisi aihetta syyttää Suomea provokaatiosta ja sodanlietsonnasta. Vihollismiehityksen jalkoihin jäi lähes 1700 suomussalmelaista.

Kylän vihollismiehitys ei sinällään vaikuttanut kyläläisten elämään juuri mitenkään; valta vain vaihtui. Neuvostosotilaat eivät siviiliväestöä juuri häirinneet. Ryöstelyitä tai muita väkivallantekoja ei sattunut.

Osalle kyläläisiä miehitysvalta ei ollut lainkaan vastenmielinen asia. Jo 1920-luvulta saakka ns. korpikommunismi oli ollut hyvin leimallista alueen väestön poliittisessa ajattelussa. Näille ihmisille tarjoutui nyt mahdollisuus toteuttaa ideologiaansa käytännössä. He osallistuivatkin aktiivisesti yhteistyöhön miehittäjien kanssa.

15.12. kylässä järjestettiin kansalaiskokous, johon osallistui tuhatkunta alueen asukasta. Kokouksessa perustettiin Ruhtinansalmen ylintä toimivaltaa käyttävä elin: "Työtätekevän Kansan Komitea". Komitea innostui antamaan tukun julkilausumia, joista suuri osa oli lähinnä aatteellisia, tyyliin "työtä työttömille" ja "alas porvarillinen hallinto Suomessa". Osin ponnistuksia suunnattiin myös käytännön asioihin: yhdessä puna-armeijan pioneerien kanssa laitettiin vireille tiehanke Juntusrannasta Neuvostoliiton rajalle.

Myöhempien jälkiselvittelyiden kannalta raskauttavinta oli komitean päätös "järjestää itsesuojeluryhmiä elämän ja omaisuuden turvaamiseksi ja suojeluskuntarosvojen hävittämiseksi." Sodan jälkeen tuomioistuimet pitivät päätöstä maanpetturuutena, ja jakoivat osallistuneille ankaria tuomioita.

Venäläiset lähettivät yhteistoimintamiehiään myös vakoilutehtäviin. Aina reissut eivät päättyneet hyvin. Näin voi päätellä 9. divisioonan kevyen komppanian sotapäiväkirjasta 27.12.1939: Komppania oli majoittunut Koivulan taloon. Illalla tuotiin vartiomiehen saattelemana sisään eräs ("luihun näköinen") siviilimies. Samaan aikaan taloa vastaan hyökättiin. Vihollinen saatiin kuitenkin karkoitetuksi, saatiinpa partiosta vankikin. Tämä kertoi äskettäin sisään tuodun siviilimiehen toimineen heidän oppaanaan.

Sotapäiväkirjaan merkinnän tehnyt luutnantti Hannila jatkaa vielä: "Opas - Tapion isäntä - kielsi kuulustelussa kaiken syyllisyyden, vieläpä käyttäytyi ylimielisesti. Tympeä tyyppi, jota en viitsinyt paremmin kuulustella, vaan jolle luettiin lyhyt tuomio."

Mitä "lyhyellä tuomiolla" tarkoitettiin, voi jokainen itse päätellä.

Puna-armeijan joukkojen joutuessa vetäytymään takaisin rajan yli joulukuun 1939 loppupuolella, he veivät mukanaan osan miehittämänsä Ruhtinansalmen alueen väestöstä. Innokkaimmin miehittäjien kanssa yhteistyötä tehneet tietysti seurasivat joukkojen mukana vapaaehtoisesti, koska osasivat aavistaa kohtalonsa suomalaisten käsissä. Kintismän metsätyökombinaattiin vietiin noin 300 kyläläistä. Elinolosuhteet kombinaatissa olivat sanalla sanoen kurjat: Neuvostoviranomaiset teloittivat toista kymmentä suomussalmelaismiestä, yleensä tihutöistä ja vakoilusta syytettyinä.

Sodan loputtua kyläläiset palautettiin takaisin Suomeen. Vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon tiedetään jääneen vain viisi suomussalmelaista. Olosuhteet kombinaatissa olivat saaneet vannoutuneimmankin korpikommunistin näkemään asiat uudessa valossa. Mika Kulju tiivistää asiantilan kirjassaan "Raatteen tie" seuraavasti:"Valtaosa puna-armeijan apureista valitsi mieluummin suomalaisen vankilan kuin jäämisen neuvostoliittolaiseen vapauteen."

Kurvaamme Karttimon rajanylityspaikalle johtavalle tielle. Sateen kastelema saviura on todella liukas. Vilkaisen peilistä, kuinka Kaima tuo Harrikkaansa kieli poskella rapakoiden poikki.

Arolan talossa emäntä ottaa meidät ystävällisesti vastaan ja opastaa paritalon toiseen puoliskoon. Saunakin on kuulemma valmiina. Illallinen on valmis saunan jälkeen. Kurkkaamme sisään kämppäämme. Meillä on käytössämme todella siisti ja uudenaikainen kaksio, jonka vuorokausihintakaan ei tee kipeää. Rapaiset saappaat ja ajokamppeet on syytä jättää oven ulkopuolelle.

Illalliseksi emäntä tarjoaa lihakeittoa ja itse leipomaansa leipää. Kahviakin on saavillinen. Sisään vääntäytyy kaksi saksalaista, jotka majoittuvat tilan vanhaan päärakennukseen. Ovat kuulemma tulleet katsomaan karhuja. Hetken päästä ruumis on ravittu, henki vain kaipaa vielä piipunsavuja. Pihalla on mukava oikoa koipiaan.

Myöhemmin illalla joudumme todistamaan kansainvälistä luokkaa olevaa selkkausta. Karhuretkeltä palattuaan paritalon toisen pään asukkaat ovat löytäneet keittiöstään päärakennuksen sakemannit astioita tiskaamasta. Sanavaihto on kohtuullisen kiivasta ainakin kahdella eri kielellä. Lopulta sakupari vetäytyy ottelukentältä. Toisaalta he eivät olleet tienneet, toisaalta olivat luulleet. Niinhän se aina on!

Mekin vetäydymme sisään nauttimaan retkieväitä. Jutustelen aiheet ovat yhtä miehekkäitä kuin aina ennenkin. Syvällistä pohdintaa aiheuttavat mm. maailman talouslama, ilmaston lämpeneminen, Afganistanin tilanne ja Jutta Urpilaisen verkkosukat SDP:n kannatuksen katalysaattorina. Harmi, että ongelmatilanteissa niin harvoin käännytään meidän puoleemme!

Luen vielä ääneen parhaita paloja Puna-armeijan Marssioppaasta:

"Kun saavutetaan Ruotsin ja Norjan rajat, niitä ei saa millään tavoin loukata. Ruotsin ja Norjan armeijaan kuuluvia henkilöitä on kohdattaessa tervehdittävä. Keskustelu heidän kanssaan on kielletty."

Vaan eipä päässyt syntymään kiusausta juttusille heittäytymisestä!


[ Päiväkirjaluetteloon ] [ Seuraava sivu ]