[ Matkareitti ]



Sandels keulii Bijoulla.


J. V. Snellman patsaaksi ikuistettuna.


Sama typerä tuijotus kuin aina ennenkin.


Suomi-neito - juokse! -patsas.


Suomen sodan muistoksi pystytetty kivikasa
Pulkkilassa.


Suomen keskipisteen kunniaksi pystytetty
kivikasa Piippolan Leskelän kylässä.


Leskelän kylätalo.


Paakarin Pysäkki Kärsämäellä.


Pyhäjärven kivipuisto.


Wiikin kartano.


Huopanankosken kioski.


Huopanankosken perhomies.


Koski tulvakorkeudessa.


Wanhat Wehkeet.


Tällä ei tarvitse peruutella.


Kierroksella museossa.


Samoin täällä.


Ohi on jo!


Ouluvesi Ähtärissä!


419 km.

28.7.2015

Tien päälle klo 9.30.

Mutta sitä ennen asianmukainen pukeutuminen. Tai onko se nyt sitä, en ole aivan varma. Kuitenkin ensimmäistä kertaa useamman päivän reissuun päälle tulee suojapaita. Olen sitä muutaman kerran pitänyt kotiseutuajeluilla. Paidan koreankeltaiset kyynärsuojat ja rintapanssarin voi lämpimällä säällä peittää vaikka fleece-pusakalla, niin välttyy ihmisten oudoksuvalta tuijottelulta. Kenny on paidan merkki, ja se lähti Stormilta satasella. Olisi siellä Dainesekin ollut, mutta siinä oli kaksi vikaa: se oli tuplasti kalliimpi, eikä mahtunut päälle. Hankala se on Kennykin päälle kiskoa, mutta kun on käännellyt suojat kohdilleen, sen olemassa oloa tuskin huomaa. Nyt se sitten menee kunnolla testattavaksi.

Toisenkin huomattavan uudistuksen olen ajokamppeisiini tehnyt. Leikkasin mattoveitsellä rippikouluikäisestä Hanxin ajotakistani kaikki tarranauhat irti. Niistä kun ei ole muuta kuin harmia. Varsinkin kauluksen tarrat tarttuvat kypärän remmiin - tarranauha toki siinäkin - niin, ettei tahdo saada päätä käännetyksi. Samoin takin vetoketjun avaamista tarrat haittaavat. Vaan eivätpä enää; pääkin kääntyy nyt helposti melkein 360 astetta!

Rantsilassa kurvaan Aarnipirtin pihalle, kuppi kahvia maistuisi jo hyvin. Ovi on kuitenkin kiinni, ja paikka on muutenkin kuolleen oloinen. No, kokeillaanpa kylän keskustasta. Ei sielläkään mitään kahvipaikkaa näytä olevan. Mutta patsaita on pystytetty vähän joka paikkaan. Taitaa olla yksi jokaista kylän asukasta kohti. Ensimmäiseksi bongaan kenraali Sandelsin keulivan Bijoun selässä. Pohjoispohjalaista kulttuuriperintöä tallentava Kirjastovirma tietää kertoa patsaan historiasta seuraavaa:

Rantsilan Kerälänkylässä käytiin Suomen puolella Suomen sodan viimeinen taistelu, jota komensi kenraali Johan August Sandels. Rantsilan kunnan keskustassa sijaitsee Sandelsin ratsastajapatsas, jossa hänet on kuvattu hevosensa Bijoun selässä. Aikoinaan ratsastajapatsas hirnui ja toivotti katselijan tervetulleeksi viidellä eri kielellä c-kasetilla toimineen koneiston avulla.

Kirjastotalon edessä olevaa Kylväjä-patsasta ei tietöiden takia pääse oikein tarkastelemaan. Mutta aivan kylän keskustasta löytyy Lukeva poika -patsas, joka kuvaa kesiään Rantsilassa viettänyttä J. V. Snellmannia. Rantsilan Raikkaan pihalla toljottaa hirvipatsas entiseen malliin, eikä juoksijatyttökään näytä vielä päässeen maaliin.

Heivaan itseni pyörän päälle. Tämä ranttisten aiheuttama kulttuuriähky saa minut kokonaan unohtamaan kahvittelun. Mutta eiköhän tuo patsastelu nyt ollut siinä. Eipä vain ollutkaan! Pyörän selästä bongaan vielä Kylmänen Food Oy:n piha-alueella olevan patsaan, jossa mies taluttaa sonnia. On ilmeisesti viemässä sitä "lehmän luo", jota eufemismia ainakin Pohjois-Satakunnassa käytetään sonnin astutusreissusta. Seuraavan vitsin olen kyllä kertonut jonkin reissuraportin yhteydessä ennenkin, mutta ei tässä nyt voi jättää tilaisuutta käyttämättä:

Isäntä vei lehmänsä sonnille astutettavaksi. Koiraslehmää homma ei kuitenkaan kiinnostanut - ei niin sanotusti ottanut eteen. Sonnin omistava maajussi pyysi jättämään lehmän omaan navettaansa. Hän hakisi seuraavana päivänä eläinlääkärin tutkimaan sonnin kuntoa. Näin tehtiin, ja astutus onnistui. Lehmän omistaja sitten kysyi, mitä lääkettä eläinlääkäri oli sonnille määrännyt.

- "Enpä tiedä, mutta lakritsalta se maistui."

Pulkkilasta ei pahaa sanaa. Siellä on kaunis kirkkokin. Ja Sandelsia on muistettu täälläkin. Tosin pulkkisten mielikuvitus ei ole yltänyt aivan patsaan pykäämiseen asti. Se sijaan on pystytetty komea kivikasa. Hyvä niinkin - kai.

Seuraava kivikasa on Leskelän kylässä Piippolassa. Sillä merkataan Suomen keskipistettä - jonkin laskutavan mukaan. Tuollainen varaus on pakko tehdä: nimittäin kun taannoin esitin asian faktana jonkin matkan muistiinpanoissa, sain sähköpostia Kestilän kunnansihteeriltä. Hän oikoi virheellistä käsitystäni ja kertoi, että kun merialueita ei oteta lukuun, maan keskipiste onkin Kestilässä. Kuinkas muuten!

Asian voisi nähdä vieläkin laajemmin. Otetaan mukaan merialueet vesineen, merialueet ilman vesiä, maankuoren korkeuserot, järvet ja joet ilman vesiä tai vesien kanssa, maan kohoaminen Pohjanlahden rannoilla, ja vielä jotain muuta kunkin oman maun mukaan. Valikoimasta kun tekee passelit poiminnat, niin jokainen voi saada Suomen keskipisteen kotinsa pihalle. Ei yhtään paskempi ajatus!

Leskelän kylätalo vaikuttaa kovin autiolta. Pensselitaiteilija J. Väätäinen on ilmeisesti siirtynyt jonnekin muualle ilahduttamaan suurta yleisöä täplätauluillaan.

Kahvipaikka löytyy Paakarin Pysäkiltä, Kärsämäeltä. Otan kahvin ja sämpylän ja siirryn pihan puolelle ulkopöytään. Lämpöä on sen verran, että riisun takin päältäni. Eiköhän tässä suojapaidallakin tarkene. Kahvi on hyvää, eikä sämpyläkään mitään höttöä. Siinä on juuri sen verran sitä sämpylään kuuluvaa oikeaa sitkoa, että tietää jotain syövänsä. Sisätiloista tulee ulos pariskunta. Nainen vilkaisee minua ja sanoo jotain miehelleen. Tämäkin kääntyy katsomaan. Kävelevät sitten autolleen. Molemmat pysähtyvät vielä uudelleen katsomaan minun suuntaani. Kiipeävät kärryyn ja hurauttavat tiehensä. Vedän takin suojapaidan päälle. Eihän se lämmin luita riko!

Ajelen Pyhäsalmen, vai Pyhäjärveksikö paikkakuntaa mahdetaan tällä viikolla kutsua, Vaskikelloon tankkaamaan. Tankille on kuitenkin niin pitkä jono, että kurvaan tien toiselle puolelle, ABC:lle, vaikka en ketjun sydänystävä olekaan. Tankattuani päätän hieman oikoa koipiani ja polttaa piipullisen. Metsänreunassa erottuu jokin kummallisen näköinen kivikasa, useampiakin. Lähempi tarkastelu osoittaa, että kyseessä on Kivipuisto - Stonepark. Ilmoitustaulu kertoo vielä, että kyseessä on Pyhäjärven kivialan kehittämishanke. Kivipuiston syvin olemus ei minulle kyllä avaudu. Kehitetäänkö Pyhäjärven kivialaa tässä huoltoaseman viereisessä metsikössä? Vai pyritäänkö kivipuistolla houkuttelemaan matkailijoita tutustumaan kuntaan ja sen kivialaan? Hieman oudolta tämä pyhäjärvinen ( -salminen?) luova ajattelu tuntuu, mutta kukin tavallaan! Vilkaisen taulua vielä uudelleen. Sen ylänurkassa on vielä teksti: Vipuvoimaa EU:lta. Taitaa olla viisaampi, etten yritäkään ymmärtää. Mutta onpa tälle alkumatkalle osunut kivikasoja patsaiden ja puistojen muodossa!

Kunnioitan Pihtipudasta katseella pyörän selästä. Hetken mielijohteesta kurvaan Niemenharjun maisematielle. Kapea asfalttireitti kiemurtelee pitkin matalaa harjannetta. Lylylammen ja Putaanlahden kohdalla tie puristuu kannakselle. Tästä olisi melko hieno näkymä Kolima-järvelle. Mutta tienvarren vesakko on päästetty rehottamaan vapaasti, vesi pilkahtaa näkyviin vain muutamassa kohdassa. Jos tämä on Pihtiputaan matkailuväen idea vetovoimaisesta turistikohteesta, kannattaisi ehkä kokeilla jotain muuta - vaikkapa kivipuistoa.

Ennen Viitasaarta poikkean vielä Wiikin Kartanossa. 1980-luvulla paikan omisti entinen kollegani, ja kävin siellä muutaman kerran syömässä nelostietä ajellessani. Nyt kartanossa tehdään aika mittavan näköistä ulkoremonttia, joka ei kyllä tule yhtään liian aikaisin. En käy ravintolassa sisällä, vaan suuntaan nokan kohti Viitasaaren Shelliä kupilliselle kahvia ja suklaatuutille.

Hännilänsalmen jälkeen käännyn tielle numero 77. Tie on kuin tilkkutäkki, eri värisiä paikkauksia on jatkuvasti. Lisäksi siinä on uria ja pitkittäisiä halkeamia. Pitää olla tavallista tarkempana!

Poikkean Huopanankoskella, jossa Juhani Aho tapasi käydä perhokalassa. Kosken rannalla on kahvila, Koski Market. Paikka vaikuttaa jotensakin rähjäiseltä, joten kahvittelu saa nyt jäädä seuraavaan kertaan. Kävelen suoraan rantaan. Sateisen kesän jäljiltä vesi on tulvakorkeudessa. Seurailen hetken vastarannalla perhoa heittelevän miehen touhuja. Ei näytä olevan kalaonnea. Sivistän itseäni vielä tutkailemalla infotaulun:

"Ei ole maailmassa seutua, johon minulle olisi kiintynyt sellainen määrä ihania tunnelmia ja mieluisia muistoja kuin Huopanaan. Kerran minä sen kunniaksi sepitän hymnin, johon panen kaikki kielivarat, mitä suomenkielessä on minulla käytettävänä." Juhani Aho

Ja vielä lisää:

Huopanan ennätystaimen urheilukalastusvälineillä on 8,3 kg. Metsänhoitaja Bruno Alanko sai tämän ennätyskalansa välisuvannosta "keltaisella" perholla elokuun 22. päivä 1933.

Huopanankosken hydrologia:

Pituus noin 1200 metriä, putoamiskorkeus 6,4 metriä. Veden laatu erinomainen lohikalojen lisääntymis- ja kasvualueeksi. Koskessa on tehty kalataloudellinen kunnostus vuosina 1993 - 1994.

Eiköhän noilla tiedoilla taas päivän pärjää!

Käännyn 58-tielle ja suuntaan kohti Karstulaa. Tie on mäkinen ja mutkainen, ja päällyste on todella hienossa kunnossa. Tätä kyllä kelpaa kurvailla!

Päätän pistäytyä Wanhojen Wehkeiden museossa Karstulassa. Poikkesin siellä muutama vuosi sitten. Kaikenlaista vanhaa tavaraa ja romua oli yllin kyllin. Paikan isäntänä toimi pussihousumies jatsareissaan ja flanellipaidassaan. Kahvilan pito kuului ilmeisesti vaimon toimenkuvaan. Museo ei silloin juurikaan säväyttänyt.

Nyt meininki on kokonaan erilaista. Wanhoihin Wehkeisiin on tehty laajennuksia. Sieltä löytyy nykyään museon lisäksi Hotelli Wanha Kammari ja Myllyjoki Camping. Ainakin kämppäri vaikuttaa siistiltä ja hyvin hoidetulta. Hotellin yhteydessä on juhlatilat niin isompien kuin pienempienkin juhlien järjestämiseen. Viihdetarjontaan kuuluu vielä kesäteatteri, korsusauna ja kokouskorsu sekä yökerho Club Vinyyli. Todella hienoa! Mutta pussihousumiestä ei näy missään!

Aloitan kierroksen museon yhteydessä olevasta Wanhan Ajan Kahvilasta. Kuppi kahvia ja suklaatuutti maistuvat. Kiertelen museossa kaikessa rauhassa. Ihmetellä täytyy, mistä kaikki tavarat on saatu kerätyksi!

Ulkosalla polttelen piipullisen ja vaihdan muutaman sanan pihaan juuri kurvanneiden parin motoristin kanssa. Heidänkin mielestään hellettä alkaa olla vähän liikaa yhdelle päivälle.

Jatkan viiskasia pitkin kohti Ähtäriä. Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan rajamailla tienposkessa töröttää kyltti, jossa lukee Puolimatka. Ei varmaankaan koske minua; minun puolimatkani tälle päivälle osui muutaman kilometrin etelään Pihtiputaalta.

18-tiellä, hieman ennen Ähtäriä tehdään tietöitä. Eikä mitä tahansa asfaltin levitystä vaan kunnon runkohommia. Liikenne ruuhkautuu, ja pysähtelee hetkeksi. Hellekin painaa päälle!

Viimeisellä pätkällä kuuskasia en enää pysähtele, vaan viipotan suoriksi Kitusen Kievariin. Kirjaudun yövieraaksi motelliin ja alan purkaa tavaroitani pyörältä. Yht'äkkiä huomaan, etten laittanutkaan huoneen avainkorttia taskuuni. Palaan takaisin vastaanottoon, ehkä unohdin sen pöydälle. Mutta ei sitä sielläkään ole. Pihalla kollaan laukut ja kaikki taskuni. Ei mitään! Piipullinen on ennenkin auttanut ratkaisemaan ongelmatilanteita. Sytytän äkkivääräni ja heitän palaneen tikun maahan. Se tipahtaa pyörän alle piiloon ryömineen avainkortin viereen.

Siistin itseni ja vaihdan siviilit päälle. Kitusen Kievarin lehtipihvi on mainio, vaikkakin hieman liian suolainen.

Käyn parin kilometrin lenkin oikomassa koipiani. Sen jälkeen vielä tuuletan huoneen. Sitten normaalit iltatoimet ja petiin. Huominen odottaa jo!

Päivän videot:

Pulkkila
Viitasaari
Hännilänsalmi
Huopanankoski
58-tie
Ähtäri
Kitusen Kievari, Virrat


[ Päiväkirjaluetteloon ] [ Seuraava sivu ]