[ Matkareitti ]



Nokkalan hamina.


Tyyntä Oulujokea Laukan sillalta
ylävirtaan katsottuna. Saari
on nimeltään Laukansaari.


Montan voimalaitos.


Pudotuskorkeus 12,2 metriä.


Ohijuoksutus tulvakesänä 2012.


Ahmaskoski. (????)


Tästä on Ouluun Merikosken alle
matkaa 105 km ja pudotusta 120 m.


Sillan toisella puolella
avautuu Oulujärvi.


Horisontissa Ylä-Mulkku ja Ala-Mulkku.


"Kainuun meri" Ärjänselän suuntaan.


Lossia odotellaan.


Matkantekoa mukavimmillaan.


Kuten kuvasta näkyy.


Ärjänselän Uimaseura kahlaa kohti
väljempiä uimavesiä.


Naapurivaara, taustalla Mujehoulunjoki
ja Vuokatin vaarat.
(Mitähän tuo mujehoulu mahtaa olla
suomeksi?!)


Veikko Huovisen muistopatsas
Iso Sapsojärven rannassa Sotkamossa.


Mietelause patsaan jalustassa.


Iso Sapsojärven hiekkarantaa.


Tien toisella puolella Pirttijärvi.


Tuo ukkospilvi jahtaa minua pahat mielessä.


Aronsalmen kioski.


Pilkahdus Pielistä.


Ukonilma nousee Kolille ja Pieliselle.


Hetken päästä paistaa jälleen.


407 km.

28.7.2014

Kun katselee maamme karttaa varsinkin järvirikkaimpien seutujen kohdalta, vaikuttaa siltä, että vettä on joka paikassa niin, että kuivan maan osuus rajoittuu joihinkin saariin ja kannaksiin. Maantiet näyttävät polveilevan pitkin idyllisten vesistöjen rantoja salmien ja kapeikkojen poikki.

Todellisuus on kuitenkin synkällä tavalla karttakuvaa karumpi. Noita mutkateitä kurvaillessa joutuu toteamaan, että vesistömaisemat jäävät vesakkojen ja ryteikköjen peittoon. Vettä pilkahtaa näkyviin vain siellä täällä. Raivostuttavaa! Eikä tienvarsien metsittyminen rajoitu ainoastaan Järvi-Suomen alueelle. Karigasniemen ja Utsjoen välisellä, noin sadan kilometrin tienpätkällä Tenojoki putkahtaa näkyviin vain muutamassa kohdassa. Tuossa nyt toki voi olla kysymys saamelaisten ikimuistoisesta nautintaoikeudesta, jota lantalaisen ei sovi nähdä. Mutta samaan törmää Saaristotiellä Paraisten ja Kustavin välillä, tiellä numero 1973 Uudestakaupungista Pyhämaalle, Suonenjoelta Viitasaarelle.... Näitä esimerkkejä kyllä riittää!

Kun raivatulle puulle pystytään laskemaan taloudellinen arvo hyvinkin tarkasti ja samoin valistuneesti arvailemaan avartuneiden maisemien merkitys matkailulle, luulisi asian joitakin piirejä kiinnostavan. Keitä sen sitten pitäisi kiinnostaa?

Liikenneviraston webbisivuilta löytyy seuraavaa:

"Liikenneympäristön hoidolla tarkoitetaan vihertöitä, kuten vesakon poistamista, levähdysalueiden ja pysäkkikatosten siisteyttä sekä liikennemerkkien puhtaanapitoa. Liikenneympäristön hoito on tärkeä osa viihtyisyyden ja liikenneturvallisuuden luomista. Tiehallinto raivaa teiden reuna-alueita hoitourakan mukaisesti 2-3 vuoden välein. Tieluokasta riippuen raivaus ulottuu päällysteen reunasta joko 6, 10 tai 12 metriä metsään päin."

Sanomalehti Kalevakin käsittelee aihetta:

"Maaseudun tienvarsien metsittyminen heikentää näkyvyyttä ja lisää muun muassa hirvikolareiden vaaraa. Ongelma on valtakunnallinen ja seurausta maaseututiestön rapistumisesta nopealla tahdilla viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana. Tienvarsien raivaamisen tehostaminen vaatii enenevässä määrin Tiehallinnon ja maanomistajien yhteistyötä. Ympäristöasioista vastaava tieinsinööri Marjo Paavola Oulun tiepiiristä pitää yhteistyötä parhaana lääkkeenä teiden reuna-alueiden puhtaanapitoon. Maanomistajien ja tiepiirin yhteistyölle on tarvetta. Sillä pystyttäisiin hoitamaan tienvarsia maisemallisesti toivotulla tavalla ja vähentämään hirvionnettomuuksia."

Täytynee lähteä katsomaan, millainen Vesi-Suomi tien päältä katsoen löytyy.

Meren päällä on näkynyt uhkaavia pilviä jo varhaisesta aamusta lähtien. Kiirehdin matkaan välttyäkseni kastumiselta jo kotipihalla. Suuntaan aluksi Oulujoen eteläpuoleiselle rannalle, rautatiesillan kupeelle. Nappaan kuvan joen toiselle puolelle, Nokkalan rantaan. Nokkalan hamina oli paikka, jossa tervansoutajat aikoinaan laskivat maihin poimiakseen kyytiin ammattimaiset laskumiehet, jotka ohjastivat veneet Toppilan satamaan Oulujoen viimeisen kosken, Merikosken, läpi.

Sade alkaa ennen kuin ehdin ulos kaupungista, mutta loppuu ennen Muhosta.

Muhoksella pysähdyn hetkeksi vilkaisemaan Montan voimalaitosta. Sateen kastelema asvaltti höyryää auringonpaisteessa. Ilmassa on lämpöä sen verran, että riisun ajotakin päältäni. Tutkin infotaulun, josta en kovin ihmeellisiä irti saa. Sen verran kuitenkin, että voimalaitos on Oulujoen voimalaitoksista toinen Oulun Merikosken jälkeen. Voimalaitoksen omistaa Fortum Oyj ja sen sähköteho on 43 MW. Voimalan pudotuskorkeus on 12,2 metriä. Voimalaitoksen rakenteet on paalutettu saveen betonista valettujen paalujen päälle. Sen putouskorkeuteen sisältyy Pyhäkosken alaosa ja Montankoski.

Hyvä noin. En kuitenkaan taida tiedoilla kovin pitkäänsä rasittaa jo nyt täyttymäisillään olevaa, korvien välissä sijaitsevaa kovalevyä.

Ajelen Utajärven läpi pysähtymättä. Vajaat pari kymmentä kilometriä ennen Vaalaa Oulujoki siirtyy Ouluntien eteläpuolelle. Karttaan on tälle kohdalle merkitty Ahmaskoski. Mitään koskea ei kyllä minun näkökenttääni osu, pelkästään hiljaa virtaava Oulujoki. Otan näköhavaintoni todistukseksi kuvan tyvenestä vedenpinnasta.

Downtown Vaalakaan ei houkuttele pysähtymään. Oulujoen ylittävältä sillalta otan pari kuvaa joen ylä- ja alavirran suuntaan. Sitten matka jatkuu tietä numero 800 pitkin kohti Alassalmea.

Poikkean Säräisniemen leirintäalueelle Oulujärven rantaan. Täällä kesäsesonki alkaa olla ohi, mutta vastaanoton yhteydessä oleva pikku kahvio on kuitenkin vielä auki. Paikalla on isännän lisäksi yksi asiakas, jolta edellinen ilta näyttää venähtäneen pitkäksi. Kunnon mandoliinikrapula tärisyttää käsiä niin, ettei kahvikupin reuna tahdo osua huulille. Isäntä tarjoaa minulle kupillisen kahvia ja munkin yhden euron korvausta vastaan. En pidä tarjousta huonona. Istun pöytään ja jään hetkeksi kuuntelemaan kaksikon juttuja. Isäntä kertoo, kuinka monta hänen tuttavistaan on kuollut liialliseen viinankäyttöön, ja kuinka lähellä kinkerikunnan vaihtamista hän itsekin on ollut samasta syystä. Nuorempi mies nyökyttelee ja sanoo, ettei hänkään koskaan enää juuri saunakaljaa enempää ota. Mutta tekevälle joskus sattuu!

Jysärin kanssa kamppaileva asiakas sanoo pistäytyvänsä vessassa ja poistuu huoltorakennuksen suuntaan. Kysyn isännältä, onko moisesta vierailusta muille mainitseminen jokin tyypillisesti kainuulainen tapa. Häntä naurattaa. On sitä mieltä, että taitaapa kyllä olla. Sanon tutkineeni Oulujärven aluetta kartalta. Keskelle Niskanselkää on merkitty kaksi saarta: Ylä-Mulkku ja Ala-Mulkku. Erottuvatkohan ne paljaalla silmällä järvirannasta? Isäntä uskoo niiden näin kirkkaalla säällä hyvinkin erottuvan. Kysyn vielä, millaisia tarinoita saarten nimien syntyyn liittyy. Hän sanoo niitä olevan useita, mutta uskoo nimeämisten tosi asiassa liittyvän kartanpiirtäjän mielenmaisemaan.

Jatkamme vielä nimeämisjuttua. Kerron Vaalasta kotoisin olleen, jo manalle menneen, kollegani kertoneen Säräisniemeltä hieman etelään sijaitsevasta Laiskanselän ja Haiskinselän puolivälissä olevasta Ykspiston saaresta. Ja siitä, kuinka saari on saanut nimensä rengin ja piian kesäisestä souturetkestä saareen. Isäntä sanoo hyvin tuntevansa tarinan.

Vessassakävijä palaa takaisin pöytäänsä. Helpottuneesta ilmeestä ja katseen kirkastumisesta päätellen käväisyyn on tainnut liittyä myös hieman krapulan loivennusta.

Lopettelen kahvitteluni ja kävelen rantaan. Kylläpä ne saaret horisontissa erottuvat aivan selvästi. Isännän esittämään ajatukseen saarten nimeämisen ja kartanpiirtäjän fantasioiden yhteyteen en kyllä suostu uskomaan. Mutta asian tarkempi selvittäminen saa nyt jäädä toiseen kertaan.

Alassalmen lossia odotellessani vilkaisen lerintäalueen vastaanotosta ottamaani Vaalan esitettä. Sen mukaan Oulujärvi on maamme viidenneksi suurin ja sen keskisyvyys on vain seitsemän metriä, joten järvi on suomalaiseksikin suurjärveksi huomattavan matala. Manamansalon pinta-ala on 76 km². Se on Oulujärven suurin saari, sekä valtakunnallisesti sisävesien viidenneksi suurin, ja kaikkiaan Suomen neljänneksitoista suurin saari.

Pieni tuulenvire salmea ylitettäessä helpottaa hieman hellettä. Taivaanrantaan näyttää kertyvän uhkaavan näköisiä ukkospilviä. Saapa nähdä, satummeko samalle reitille. Kustomimieheksi esittäytyvä kaveri käy kyselemässä gessun ominaisuuksia. Juttelemme hetken, sitten lossi kolahtaa laituriin.

Tutkailen hetken laiturin rantaan pykättyä Manamansalon karttataulua. Päätän valita itäpuolen tien.

Asvaltti päättyy, ja kuoppainen soratie alkaa. Ajelen hissukseen kuorma-auton perässä. Tie pistää hetkeksi aivan järven rantaan. Muutama uimari on päättänyt käväistä virkistäytymässä vedessä. Kovin matalalta rantavesi vaikuttaa. He seisovat ainakin sata metriä rantaviivasta. Vettä näyttää olevan hieman yli polvien.

Ohitan Kassu Halosen taidetalon pysähtymättä. Ukkospilvet lähestyvät. Nyt vauhdilla Paltamoon tankkaamaan mies ja pyörä. "Tervan tie" -kylttejä näyttää pystytetyn jokaisen tienpätkän varteen. En oikein jaksa uskoa, että matkailijat noiden taulujen ansiosta lankeavat Kainuun loveen. Varsinkaan kun terva ei maanteitä pitkin koskaan kulkenut.

Kurvaan Paltamon Nesteelle. Sade painaa päälle. Päätän juottaa pyörän saman tien, sateessa se on tympeämpää. Kahvia hörppiessäni katselen, kuinka rankkasade piiskaa huoltoaseman pihaa. Siirryn ulos lipan alle odottamaan sateen taukoamista.

Lopulta alkaa näyttää siltä, että kahden pilvimaton välistä voisi ehtiä pujahtamaan karkuun kuivana. äkkiä pyörälle ja tien päälle.

Kajaanintien ja Viitostien risteyksessä taivas aukeaa. Vettä tulee nyt aivan oikeasti. Eteensä ei juurikaan näe. Ajelen parin kilometrin pätkän Kontiomäen tienhaaraan suurin piirtein korvakuulolla. Pysähdyn onnikkakatoksen alle suojaan pahimmalta valutukselta. En ole aivan varma, menikö sade läpi goretexeistä. Olo on joka tapauksessa hieman nihkeä.

On toki hankalampikin ongelma. Vetäisin huoltoasemalta lähtiessäni hanskat takinhihojen päälle, ja vesi pääsi valumaan sisään hanskoihin. Nyt tekee niin pirusti mieli piipullista. Mutta jos otan hanskat pois käsistäni, niiden kiskominen märkinä takaisin on työn ja tuskan takana. Annan periksi tupakanhimolle. Piippuvehkeet tuntuvat säilyneen povitaskussa kuivina, samoin tulitikut. Kyllä tämä tästä vielä! Istun penkille, piiputtelen ja katselen kuinka sade pesee pyörän puhtaaksi.

Vedentulo lakkaa yhtä äkisti kuin alkoikin. Aurinko saa kaiken kastuneen höyryämään. Ajelen kohti Sotkamoa. Pikku paussi kuitenkin Naapurivaaralla.

Varsinainen Sotkamo-city jää nyt tällä kertaa väliin. Pysähdyn Iso Sapsojärven rantaan Veikko Huovisen muistopatsaalle. Patsaan nimi on "Havukka-ahon ajattelija", ja mikäpä muu se voisi ollakaan. En vain oikein tavoita veistoksen tehneen Nina Tervon mielikuvaa hirvestä. Minun mielestäni veistos kuvaa sarvipäistä kirahvia. Mutta kauneus on toki aina katsojan silmissä. Patsaan jalustan teksti on aitoa Huovista.

Suorin Kuutostielle kohti etelää. Tie on hyvässä kunnossa ja mukava ajella, eikä liikennettäkään ole haitaksi asti. Bongaan Valtimolla levikkeen, jolla poliisi kirjoitteli Kromi-Jussille ja allekirjoittaneelle sakot ylinopeudesta. Siitäkin on jo viitisentoista vuotta aikaa. Lappua ojentaessaan poliisimies pyysi näin saada onnitella valtion puolesta. Oli hoksannut ajokortista, että oli syntymäpäiväni. Kiittelin, mutta sanoin, että puhetta ei kannattanut nyt pitää. Konstaapelikin oli sitä mieltä, että jokin toinen kerta sitten. Sen verran valtion onnitteluista kertyi maksettavaa, että kerroin tapauksesta kotona vasta seuraavana jouluna. Tuntui järkevältä valita ajankohta jolloin maassa on rauha ja ihmisillä hyvä tahto. En usko, että Jussi on kertonut asiasta kotonaan vieläkään.

Vettä ei osu näköpiiriini ennen Aronsalmea Nurmeksen eteläpuolella. Minua takaa ajavassa ukkospilvessä sitä varmaan riittäisi enemmänkin kuin pelkästään katseltavaksi, mutta yritän ajella sen alta karkuun. Aronsalmen kioskilla pysähdyn sen verran, että saan napatuksi ensimmäisen kuvan Pielisestä. Kovin kummoinen näkymä ei ole, mutta eiköhän Kolilla maisemat Pieliselle jo parane.

Tankkaan pyörän Juukan ABC:llä. Hörppään samalla kahvit huoltamon ulkoterassilla. Vaihdan muutaman yhdentekevän sanan Kawasaki-ukon kanssa. Sitten kohti Kolia.

Tie kiemurtelee Ukko-Kolille. Viimeinen pätkä Sokos-hotelliin on melkoista nousua. Parkkipaikka on rakennettu alemmalle tasanteelle. Ei tunnu järin hyvältä ajatukselta raahata kamppeita ylös hotelliin. Ajan ylätasanteelle hotellin pihaan. Ukkossade humahtaa niskaan. Jätän pyörän roskiksen viereen ja menen kirjautumaan sisään. Tavarat kyllä ehtii hakea sateen tauottua.

Huone on pienoinen pettymys. Enpä ole aiemmin hotellissa näin ahtaissa tiloissa yöpynyt. Parisänky täyttää koko lattia-alan. Sängyn reunoille jää kapea käytävä, samoin sängyn päätyyn. Huoneessa ei ole pöytää eikä tuolia. Lisäksi siellä on tukalan kuuma. Onneksi ikkunalaudalla on tuuletin. Laitan härpäkkeen vatkaamaan ummehtunutta sisäilmaa ja avaan ikkunan. Ikkunasta avautuu mahtava näkymä Pieliselle. Kyllä täällä varmaan yhden yön nukkuu!

Sateen tauottua lähden hakemaan kamppeeni sisälle. Osun pihalle samaan aikaan kuin Lassila & Tikanojan (Lassila etti kanoja??) roskisauto. Kuljettaja pyytää minua siirtämään pyörää hieman, jotta hän saa helpommin vedetyksi roska-astiat katoksesta.

Työnnän pyörän talon seinustalle parin kiven väliin. Siinä sen ei pitäisi olla kenenkään tiellä. Seinällä oleva infotaulu kyllä kehottaa tekemään jotain muuta. Sen mukaan parkkipaikka sijaitsee kiskohissin ala-asemalla. Yläpihalle saa ajaa vain jättöliikennettä ja tavaroiden purkamista varten (max 15 min). Alue kuuluu yleisen pysäköinninvalvonnan piiriin. Uhkauksista huolimatta päätän jättää pyörän siihen, missä se nyt on. Otan sisäkassit sivulaukuista ja kannan tavarat sisään.

Ravintola on melkein tyhjä. Tarjoilija kiirehtii palvelemaan ennen kuin ehdin kunnolla istuutua pöytään. Hän suosittelee keittiömestarin hampurilaista ja ranskanpottuja. Noudatan suositusta. Odotellessani selailen vastaanotosta ottamaani brosyyriä. Sen mukaan Koli kuuluukin Lieksaan. No, mutta tuossahan nyt ei ole mitään järkeä! Juukaanhan sen pitäisi kuulua! Lieksa on järven toisella puolella. Mitenkäs jos tulee asiaa esimerkiksi terveyskeskukseen? Järven kiertäminen eteläpäästä Uimaharjun kautta Lieksaan tekee vajaan sata kilometriä, pohjoisesta Nurmeksen kautta muutaman kymmenen kilometriä enemmän. Kesällä järven poikki on lauttayhteys. Virastojen aukioloaikoina sillä pääsee Kolilta Lieksaan kerran päivässä. Talvella jäätie saattaa olla auki muutaman viikon. Hullulta tuntuu!

Esitteessä kuvataan myös Kolin aluetta:

Vuonna 1994 ympäristöministeriössä valittiin 27 erityisen merkittävää suomalaista maisemakokonaisuutta Suomen kansallismaisemiksi. Koli oli yksi valituista. Monet pitävät Kolia yhtenä tärkeimmistä tai kaikkein tärkeimpänä kansallismaisemistamme. Kaukaa haettu ei ole myöskään väite Kolista "Suomen kuvatuimpana maisemana".

Kolin kansallispuisto on yksi tunnetuimmista Suomen luontokohteista ja nähtävyyksistä, ja Suomen tunnetuimpia kansallismaisemia. Kansallispuiston koko on 3000 ha ja se rajoittuu Joensuun, Kontiolahden ja Lieksan kuntien alueelle. Kolin kansallispuisto on perustettu vuonna 1991 ja laajennettu vuonna 1996.

Ja Pielistä:

Pielinen on Pielisen reitin keskusjärvi Vuoksen vesistössä Lieksan, Juuan, Nurmeksen ja Joensuun alueilla Pohjois-Karjalassa. Sen pinta-ala on 894 km², ja pinnankorkeus 93,7 m merenpinnan yläpuolella. Pielinen saa vetensä pohjoisesta Valtimon reitistä Kuokkastenjärven kautta sekä Saramojoesta Lautiaisten kautta. Lisäksi Pieliseen laskee Lieksanjokea pitkin Pankajärven vedet sekä Viekijärven kautta Viekijoen vedet. Pielisestä vedet laskevat etelässä Ahvenisenvirran kautta Rukaveteen ja Rahkeenveteen, ja siitä Pielisjokea pitkin Saimaan tasossa olevaan Pyhäselkään.

Pielinen on luode–kaakkosuunnassa yli 90 km pitkä ja enimmillään jopa 30 km leveä, ja se on pinta-alaltaan Suomen neljänneksi suurin järvi. Sitä luonnehtivat rannoilla kohoavat jylhät vaarat ja suuret avonaiset järvenselät. Järvessä on lähes 1500 saarta.

Järven pituus jää mieleen, muu tieto ei ehdi muistia tavoittaa.

Tarjoilija tuo hampurilaisen ja annoksen ranskalaisia. Eikä vallan pieniä ole kumpikaan! Enpä ole tainnut parempaa hampurilaista syödä! ähkyn tästä taitaa kyllä saada!

Käyn sadekuurojen välillä pikku lenkillä Kolin rinteillä. Kivet vain ovat sateesta niin liukkaat, että eteensä joutuu katsomaan todella tarkasti.

Vilkaisen telkkarista vielä kympin uutiset. Säätiedotuksen mukaan päivän saldo on 15000 salamaa. Seuraavaksi päiväksi ennustetaan samanlaista säätä. Eli hellettä ja ukkosta on luvassa.

Jätän ikkunan auki yön ajaksi ja napsautan tuulettimen lekuttamaan lämmintä sisäilmaa. Jonkinlaisen valheellisen ilmanvaihdon tunteen sekin aikaan saa.

Ukkonen jyrisee läpi yön. Herään siihen muutaman kerran.


[ Päiväkirjaluetteloon ] [ Seuraava sivu ]