[ Matkareitti ]



Moottorirata Ouluzone.


Niemitalon juustola.


Täällä ammuttiin Lapin sodan ensimmäiset
laukaukset 28.9.1944.


Ranualla tehdään hillakauppaa.


Piiputtelupaussi Auttissa.


Kemijärven Jaskan ja isänsä hauta.


Sateinen Kemijärvi.


Mäntyvaaran taistelupaikka.


Patsaan teksti: "Tässä auttoi Herra".


Kyläkauppa korven keskellä.


Salpa-aseman betonikorsu Joutsijärvellä.


Sotaromua.


Junaradan rakentaminen Kemijärveltä Sallaan
kuului Moskovan rauhansopimuksen ehtoihin.


Hylätty talo Kursussa.


Paikanselkä.


Ruotsalaisten vapaaehtoisten
muistopatsas Paikanselässä.


Tungosta Sallan kirkonkylällä.


Paikallinen pitseria.


Ennen.


Nyt.


Salpalinjan panssariesteitä Sallassa.


Sankaripatsas Sallan kirkon kupeessa.


Hotellin isännän haitarikokoelma.


Näkymä hotellihuoneen parvekkeelta.


359 km.

9.7.2013

Saapa nähdä, mikä tästäkin reissusta tulee. Lähtökohtaisesti on tarkoitus ajella Runon ja rajan tie Sallasta Vaalimaalle. Mutta kun Salpalinja osuu pääosin samalle reitille, niin sotahistoriaksi tämä saattaa taas kääntyä. Ja lähtöpäivänä tulee ikääkin taas vuosi lisää. On tämä nyt vähän köppäästä!

Ensimmäinen pysähdys tulee vähän yllättäen. Ajan epähuomiossa OuluZonen tienhaaran ohi. Eipä muuta kuin uukkari ja tarkastelemaan uutta moottorirataa. Kun Iinatin moottoriurheilukeskus päätettiin purkaa, Oulun kaupunki suostui pitkällisten neuvottelujen ja valituskierrosten jälkeen rakentamaan vastaavan harrastuskeskuksen Kuusamontien varteen Kiiminkiin. Kurkkaan OuluZonen verkkosivuja, joilla keskuksesta kerrotaan lyhyesti:

Oulun kaupungin rakennuttama OuluZone sijaitsee noin 30 km päässä Oulun keskustasta itään valtatien numero 20 (Kuusamontien) varrella. Monitoimikeskuksen suunnitelma sisältää moottoriurheilukeskuksen ja maankäyttövarauksena ampumaurheilu- ja harrasteilmailukeskuksen. Hankkeen ensimmäisenä rakennusvaiheena on toteutettu moottoriurheilukeskukseen motocross- ja rallicross–radat, ratojen varikkoalue ja tuomaritorni ja huoltorakennus sekä liittymäjärjestelyt valtatielle numero 20, alueen sisäiset huoltotiet ja kunnallistekniikka. Moottoriurheilukeskuksen harjoitus- ja kilpailutoiminnasta vastaa vuoden 2013 alusta perustettu yksityinen operointiyhtiö OZ Operointi Oy.

Moottorirata on autio. Huoltorakennuksen edustalla seisoskelee muutama mies kaikessa rauhassa jutellen. No, pitänee tulla joskus uudemman kerran katsomaan, josko täältä silloin löytyisi oikein äksöniäkin.

Ajelen kohti Pudasjärveä. Kurvaan Niemitalon Juustolan pihalle polttelemaan piipullisen. Kahvintuska ei ole vielä päässyt iskemään, joten en mene sisään. Tähän paikkaan liittyy sotahistoriaakin. Täällä käytiin Lapin sodan ensimmäinen taistelu. Luen tykin viereen pystytetyt kyltit.

Ensimmäisenä joutui saksalaisten kanssa vihollisuuksiin panssaridivisioonan alainen jääkäriprikaati, jonka 5. pataljoona komentajanaan majuri Veikko Lounila eteni polkupyörillään Ylikiimingin ja Hetekylän kautta Oulu-Pudasjärvi väliselle maantielle. Tienhaarassa pataljoonan kärki törmäsi 28.9. aamulla klo 8 paikkeilla Oulusta päin vetäytyviin saksalaisiin yrittäen saamansa tehtävän mukaisesti pysäyttää näitä. Tulenavauksessa kaatui kaksi ja haavoittui neljä saksalaista. Panssareiden ja tykistön tukemina operoineet kenraaliluutnantti August Krakaun komentamaan vuoristodivisioonaan kuuluneet saksalaiset vetäytyivät kahta päivää myöhemmin Iijoen pohjoispuolelle miinoittaen tiet ja räjäyttäen kaikki sillat takanaan. Suomalaisten etujoukkoina Kurealle edenneen JP 5:n kokonaistappiot olivat tässä vaiheessa toista kymmentä miestä.

Pudasjärvi ei kummoisia elämyksiä tarjoa. Ajelenpa kuitenkin huvikseni kylän läpi. Taivaalta alkaa ripeksiä vettä hiljakseen.

Pudasjärven ja Ranuan välillä pientareille on parkkeerattu hillanpomijoiden autoja. Kurvaan levikkeelle polttelemaan piipullisen. Pari naisihmistä ilmestyy suolta ämpäreineen. Saaliina näyttää olevan vain muutama raaka marja. Mainitsen heille aamun Kalevan artikkelista, jonka mukaan Ranuan suot pursuavat hillaa. Ehdotan, että ehkä rouvien kannattaisi siirtyä pari kilometriä pohjoisemmaksi kuntarajan toiselle puolelle. Saan vastauksesi hieman väkinäistä naurua.

Ranuan TB:llä syön sämpylän, kyytipojaksi hörppään kupillisen kahvia. Johan tässä noiden edestä tuli ajeltua! Sade kiihtyy.

Ranuan ja Pekkalan väli on huonokuntoista asfalttia, tiessä on toistuvasti kymmenkunta senttiä leveitä pitkittäisuria. Näppärästi ne toki kiertääkin. Pohjaslahden kylä näyttää mainostavan itseään Ranuan kauneimpana kylänä. Mitenkähän rumia ne muut sitten ovat, kun ei täälläkään mitään varsinaista kylää ole, muutama yksittäinen talo vain tien vierellä!

Kemijoen ylityksen jälkeen tie ja maisemat paranevat. Luusuassa Kemijärvikin pilkahtaa näkösälle. Piipullinen sateelta suojassa onnikkakatoksessa. Sade taukoaa piiputellessa.

Kemijärvellä poikkean Pöykiön Jaskan haudalla. Jaskan kuolemastakin tulee pian kolme vuotta. Isä näyttää kuolleen puolisen vuotta Jaskan jälkeen. Kiertelen hetken hautausmaalla. Sateen raikastamassa ilmassa pieni koipien oikominen on aivan paikallaan. Päätän soittaa Maukosen Ahdille ja ehdottaa kahvittelua paikkakunnan ABC:llä. Soitto ei kuitenkaan onnistu, puhelimen akku näyttää olevan finaalissa. Pakko tyytyä kahvittelemaan omassa seurassani!

Kahvipaussin jälkeen alkaa rankka sade, joka kylläkin taukoaa sopivasti Joutsijärvellä.

Ennen Joutsijärveä kuitenkin pikavisiitti Mäntyvaaran taistelun muistomerkille muutama kilometri ennen Sallan ja Kuusamon tienhaaraa. Muistomerkin taulu kertoo taistelun kulun:

Mäntyvaaran taistelu 20.12.1939. Sää: puolipilvistä, kuutamoista. Lämpötila - 20 astetta, lunta 15 cm.

Neuvostoliittolaisen pataljoonan yllättävä hyökkäys erämään kautta suomalaisten selustaan Kuusamo - Kemijärven tielle kello 14. Lepäämästä yllätetyt suomalaiset komppaniat aloittavat vastahyökkäyksen neuvostoliittolaisten kiivaassa tulessa. Suomalainen komppania hyökkää neuvostopataljoonan selkään.

Taistelu ratkeaa klo 20 mennessä suomalaisten eduksi. Molemmat osapuolet kärsivät huomattavia tappioita. Neuvostojoukkojen eteneminen Kemijärven suuntaan tyrehtyi tämän taistelun jälkeen. Vuorokautta myöhemmin oli Kemijärven suunnan sotatoimissa tapahtunut käänne suomalaisten hyväksi myös Pelkosenniemellä.

Sallan ja Kuusamon tienhaarassa poikkean Kelloniemen kyläkaupassa. Ihmisiä tulee ja menee. Ostoskärryt ovat kukkurallaan tavaraa. Mistä kaikki tämä väki tänne oikein tulee? Tämän kylän ostovoimalla ei varmasti kauppaa ylläpidetä. Toisaalta, eipä se Tuurin kyläkään mikään maailmanluokan metropoli ole, ja tuntuu Vesa Keskisenkin kyläkaupassa asiakkaita riittävän.

Pistäydyn vielä yhdessä välirauhan aikana kylään rakennetussa Salpa-aseman betonikorsussa. Korsuja on kaikkiaan viisi, ja yksi niistä on kunnostettu museoksi. En viivy kauan. Kun saan tulpat korviin, kypärän päähän ja hanskat käteen, jostain ilmestyy vanha mies, joka alkaa selittää minulle jotain. Sanon, etten kuule mitään, koska minulla on tulpat korvissa. Mies katsoo minua pitkäänsä ja jatkaa sitten matkaansa. Lähden ajelemaan kohti Sallaa. äskeinen tapaaminen alkaa harmittaa, olisi sittenkin pitänyt riisua kypärä ja ottaa tulpat pois. Mitähän mies oikein halusi kertoa?

Kurvaan lenkin Kursun kylään. Osa raitinvarren taloista näyttää tulleen hylätyiksi jo aikoja sitten. Mutta myös uusia omakotitaloja näkyy. Pihoilla lojuvista leikkikaluista päätellen kylässä asuu myös nuoria perheitä. Mistä ihmiset täällä leipänsä hankkivat? Metsä- ja porotöistä varmaankin.

Vielä päivän viimeinen visiitti yhdelle Talvisodan taistelupaikoista, sitten asetutaan loppuillaksi rauhan kannalle.

Paikanselän parkkipaikalla on pari autoa, joten sekaan mahtuu vallan hyvin. Kiertelen alueella, mutta sääsket tekevät olon hankalaksi. Jätän Dyrssenin muistomerkillä käynnin toiseen kertaan. Muutaman kuvan nappaan kuitenkin.

Talvisodan päättyessä 13.3.1940 rintamalinja oli Paikanselässä. Alueella on useita muistomerkkejä. Marsalkka Mannerheim piti kiitospuheen ruotsalaisille vapaaehtoisille Paikanselässä.

Dyrssenin muistomerkki on pystytetty vuonna 1949 Paikanselkään paikkaan, jossa ruotsalaisjoukkojen komentaja everstiluutnantti Magnus Dyrssen kaatui 1.3.1940.

Talvisodan päättymisen muistomerkki pystytettiin Paikanselkään vuonna 1971, ja Mannerheim-ristin ritareiden muistomerkki vuonna 1992. Ruotsalaisten vapaaehtoisjoukkojen yhdistys lahjoitti Paikanselkään Boforsin 37 millimetrin panssarintorjuntatykin vuonna 1995. Samanlaisella tykillä ruotsalaiset tuhosivat Paikanselässä neuvostopanssarin. Paikanselän taistelualueella sijaitsee myös entistetty korsu.

Hotelli Takka-Valkea löytyy helposti downtown Sallasta. Ennen kuin kirjoittaudun sisään tankkaan vielä pyörän. Hotellin pihassa seisoo muutama Venäjän kilvissä oleva auto. Vastaanotto on ravintolan yhteydessä. Vanhempi rouvashenkilö, jonka otaksun paikan omistajaksi, myy minulle väkisin saunallisen huoneen. No, ehkäpä kympin lisämaksu on kohtuullinen korvaus siitä, että huoneen parvekkeella voi tupakoida. Kannan kamppeet sisään. Porraskäytävässä on outo kärisseen rasvan haju.

Huone on jotensakin rähjäinen, mutta kyllä tämä yhden yön asentopaikaksi kelpaa. Vaihdan siviilit päälle ja oikaisen hetkeksi sängylle. Kaivan laukusta juuri hankkimani, tai oikeammin minulle puolittain pakolla myydyn, Nokia Lumian. Yhtään en tästä tykkää. Se on iso, kömpelö ja niin painava, että housuihin pitänee hankkia henkselit. Tarkistan tekstarit. Muutamia synttärionnitteluja näyttää tulleen. Ei taida kuitenkaan olla järkeä avata lahjapöytää. Soitan Kaima-Pekalle onnittelut, meillä kun synttärijuhlat osuvat samalle päivälle.

Napsautan telkkarin päälle, toki täälläkin pitää Sydämen asialla katsoa. Päivän jakso alkaa tutulla tunnusmusiikilla. Mutta sitten seuraa jotain, mitä en oikein vieläkään voi todeksi uskoa. Ohjelma on normaalisti tekstitetty suomeksi, mutta joku lukee tekstit ääneen. Tämä on nyt jotain vilunkipeliä! Suljen telkkarin ja napsautan sen uudelleen päälle. Kyllä, tekstit luetaan edelleen! Syy moiseen jää hämärän peittoon!

Sade alkaa tauota. Päätän lähteä iltalenkille. Ravintolasalista kuuluu haitarinsoittoa. Kurkkaan sisään ja huomaan paikan isännän vetelevän viisirivistään. Soitto lakkaa kuin veitsellä leikaten. Sanon, ettei minulla mitään sen kummempaa asiaa ole, kunhan vain päätin vilkaista, kuka täällä kurttuaan kurittaa. Isäntä vastaa ykskantaan, eikä tee elettäkään jatkaakseen soittamista. Kysyn, tunsiko hän Matti Luukista, sallalaista kaksirivisten haitarien rakentajaa. Saan lyhyen myöntävän vastauksen. No, vaan tästähän ei meinaa keskustelua syntyä sitten millään! Täällä ei varmaankaan ole tapana tuntemattomien kanssa juttusille heittäytyä.

Ravintolan seinillä on pari kymmentä moni- ja vähärivistä haitaria. Teen niistä muutaman kysymyksen. Nyt alkaa isäntä virkistyä. Hän kertoo soitinten historiasta ja siitä, miten hän on ne hankkinut. Takavuosina on kuulemma tullut pohjoisen tanssipaikat tutuiksi eri orkestereissa. Sallassa haitarinsoitto on ollut kovassa kurssissa kautta aikojen. Kymmenisen vuotta sitten Salla-päivillä esiintyi lähemmäs sata haitaristia. Minusta tuntuu, että aika on korjaillut lukuja vähän yläkanttiin. Mutta olkoon, tärkeintä toki on, että polkka ja jenkka on soinut! Sanon, että mielestäni uusi harmonikkamusiikki on täysin hanurista. Kielikuva ei kolahda perille. Haen pyörän tankkilaukusta sinne jotenkin joutuneen kaksirivisellä äänittämäni cd-levyn. Annan sen isännälle. Hän pyytää siihen vielä omistuskirjoituksen. Jo vain! Ei meistä nyt aivan kavereita tainnut tulla, mutta päästiinpähän kuitenkin lopulta juttuun! Kysyn vielä, mistä löytäisin ruokapaikan kylältä. Saan ohjeen, jonka mukaan uskon pitserian löytyvän.

Kävelen ulos sateeseen. Kyläraitti on hiljainen.

Syöttölän nimi on Kahvila-Pizzeria Akkavaara. Nimestä huolimatta uskaltaudun sisään. Ikkunan viereisessä pöydässä istuu kaksi kurapyörämiestä, joiden kotarit seisovat ulko-oven pielessä. Hollannista näyttävät olevan lähtöisin. Muuten saan pöytäni valita aivan vapaasti. Paikallisten kulinaristien suosiossa Akkavaara ei tunnu olevan.

Tarjoilija käy kysymässä, olenko aikeissa syödä. Olen. Hän käy pyytämättä hakemassa minulle lasillisen jäävettä ja kysyy vasta sitten, saisiko olla muuta juotavaa. Eiköhän tällä pärjää! Tilaan Erikoisen Akan Pizzan, jonka päällysissä on kylmäsavuporoa, leipäjuustoa, kinkkua ja persikkaa. Olisi kyllä saanut jäädä tilaamatta, sen verran outo makuyhdistelmä noista syntyy! Maistan muutaman palan ja sysin leipäjuustonpalat ja persikat syrjään. Niistä tulee nyt jälkiruoka! Syön annokseni loppuun ja juon kahvit päälle. Samalla vannon suosikkipitsani nimeen. Päällysissä saa olla mozzarellajuustoa, tomaattia ja muutama anjovis - ei mitään muuta! Ja pohjan pitää olla sellainen, että kun kolmion muotoisen palan leikkaa ja poimii sen sormiinsa, niin reunasta kiinni pidettäessä palasen kärkiosa jököttää vaakasuoraan eikä lerpsahda osoittamaan lautasta! Vaimo sen osaa tehdä, muista ei ole varmuutta!

Iltakävely pienessä tihkusateessa tuskin miestä sulattaa. Suuntaan kohti Äteritsiputeritsipuolilautatsi-baaria, tai oikeammin paikkaa, jossa tuo legendaarinen anniskelupaikka sijaitsi.

Sallalaisyrittäjä Tero Vuolle nimesi kuppilansa Äteritsiputeritsipuolilautatsibaariksi sen jälkeen, kun kaupparekisteri oli hylännyt muut nimiehdotukset joko jo olemassa olevina tai muuten sopimattomina. Nimen alkuperä löytyy naapurikunnan, Savukosken puolelta. Ylikemissä, Värriöjoen ja Kemijoen välisellä kannaksella on suurehko suo, joka kantaa nimeä Äteritsiputeritsipuolilautatsijänkä.

Jänkän sanotaan olevan kohtuullisen kostean, ja sitä kyllä oli baarikin. Ylipitkässä nimessä on 35 kirjainta, ja se oli pisin yrityksen nimi Suomessa. Paikallisille nimi oli turhan pitkä lausuttavaksi, joten he kutsuivat baaria Äteriksi. Sen sijaan Äteritsiputeritsipuolilautatsijänkä on säilyttänyt alkuperäisen muotonsa, vaikka sen kirjaaminen topografikarttaan vie tilaa maastoon suhteutettuna lähes kolmen kilometrin matkan.

Kävin baarissa kerran. Kahvinjuojat ohjattiin ystävällisesti ulkoterassille, jotta he eivät olisi häirinneen vakituisten asiakkaiden kaljanjuontia. Muistaakseni kahvi oli kyllä ihan hyvää! Äteritsi sulki ovensa lopullisesti vuonna 2006.

Paluumatkalla nappaan kuvan Sallan osuudesta 1200 km pitkästä Salpalinjasta. Panssariesteet on sijoitettu pienen aukean taakse, joka on niin märkä, että siinä kenkänsä kastelisi. Mutta sen verran isoilta kivet kyllä vaikuttavat, että esteinä ne ovat tankeille olleet.

Kierrän vielä kirkon ja palaan hotellille, jossa onkin jo aivan hiljaista. Polttelen piipullisen parvekkeella ja totean samalla, että kaikki tuhkakupissa lojuvat natsat ovat venäläisiä. Varmaankin vakoojia liikkeellä!

Selaan vielä tv-kanavat läpi. Jimiä ei löydy, joten Poliisit jäävät nyt katsomassa. Neloskanavalta näkyy tulevan Beck, onkohan senkin tekstitys luettu ääneen. Ei ole. Taitaa olla aika vetää nahka silmän päälle, huominen odottaa jo!


[ Päiväkirjaluetteloon ] [ Seuraava sivu ]